Jokaisen on hyvä oppia olemaan yksin itsensä kanssa. Kuva: Sirpa Päivinen
Yksin eläminen vaatii vahvuutta
Olen elänyt yksin lähes koko aikuisikäni. Perheettömyys muokkaa ihmistä. Vähitellen siitä on tullut paras tapa elää.
Pari vuotta sitten kiertelin kesälomalla junalla Keski-Euroopassa. Saksassa looshiin osui saksalaispariskunta. Matkasuunnitelmista jutellessamme mies tarkensi: Ganz allein? Että ihanko yksin matkustatte? Eikö pelota? Vastasin, kuten monta kertaa aiemmin: Elän yksin, ja teen suurimman osan asioista yksin. Jos en osaisi tai uskaltaisi matkustaa yksin, en matkustaisi ollenkaan. Ja sellaista vaihtoehtoa ei ole, niin paljon pidän matkustamisesta.
Laitoin miehen kysymyksen saksalaisen konservatiivisuuden piikkiin. Mutta asia jäi kalvamaan. Luulin olleeni sinut yksin olemisen ja yksin matkustamisen kanssa, mutta erehdyin. Kyllä minua pelotti, mutta eivät raiskaajat tai ryöstäjät, vaan yksinäisyyden ja autiuden tunne, joka matkoilla joskus iskee, kun rutiinit ja tuttu ympäristö eivät ole suojana.
Miehen kysymys toi pelon pintaan. Matkani jälkeen pohdin asiaa itsekseni ja ystävieni kanssa. Nyt suhtaudun asiaan rauhallisesti: autiuden tunne voi tulla, mutta osaan varautua siihen. Ja tiedän, että se menee ohi.
Peilin puute rasittaa
Saattaisi olla mukavaa, jos rinnalla olisi kumppani, jonka kanssa voisi purkaa työpäivän tapahtumia tai ihmetellä ääneen mieltä askarruttavia asioita. Yksin asuvana arkea joutuu pähkäilemään pitkälti itsekseen. Olen alkanut miettiä, miten paljon tällainen kuormittaa henkisesti. Ei liene hyväksi, jos tunteita ei pääse purkamaan. En muista, koska olisin esimerkiksi ollut ääneen vihainen: ei ole ketään, joka ottaisi vastaan ärtymykseni, pettymykseni tai itkuni. Hyviäkään ystäviä ei viitsi aina vaivata. Mutta koska uskon, että tunteiden sisällä pitäminen ei ole hyväksi, olen alkanut opetella jakamista.
Seurakunnat kutsuvat senioreita ja aikuisia
Helsingin seurakunnilla on paljon aikuisille ja senioreille suunnattua toimintaa: harrastuspiirejä, liikuntaa, kulttuuritoimintaa, retkiä ja keskustelutilaisuuksia. Nuoria aikuisia, 20-39–vuotiaita varten, kehitettiin muutama vuosi sitten oma projektikin, ja heille on räätälöity omaa ohjelmaa.
Harrastuksia tai palveluja ei kuitenkaan markkinoida erityisesti yksin asuville tai yksinäisille. Yksinäisyys mahdollisena ongelmana mainitaan kyllä esimerkiksi Töölön seurakunnan verkkosivuilla. Kaikissa seurakunnissa yksinäisyydestä, mutta myös muista mieltä vaivaavista asioista voi mennä keskustelemaan diakoniatyöntekijöiden tai pappien kanssa. Seurakuntien perheneuvojat palvelevat tittelistään huolimatta myös yksin eläviä.
Apua kaipaavien tai toimintaa etsivien kannattaa olla suoraan yhteydessä omaan seurakuntaan.
Vaikka kumppania toivonkin, en usko oppivani enää asumaan kenenkään kanssa, enkä haluaisikaan. Rakastan rauhaani ja yksityisyyttäni. Myös kaksin voi olla niin kovin yksin. Onneksi yhteiselämää voi elää muullakin tavoin kuin ydinperheessä.
Turva on itsessä
Lähipiirini ei enää kysele avioliiton perään, mutta perheettömyys ja lapsettomuus kiinnostavat uusia tuttavuuksia. Onko kyseessä sattuma vai oma valinta? Ajattelevatko kysyjät, että minussa on jotain vikaa, kun en ole saanut miestä. Tai huolinut. Että olen ylpeä, kun kukaan ei ole kelvannut. Normista poikkeavat joutuvat perustelemaan valintojaan. En kuitenkaan määrittele itseäni pari- tai perhesuhteen mukaan. Minä olen minä, en ensi sijaisesti jonkun puoliso tai äiti.
Yksinelävänä olen joutunut tilanteisiin, joihin parisuhteessa eläneet joutuvat vasta erottuaan tai leskeksi jäätyään. Olen tottunut itsenäiseen päätöksentekoon, vastuunkantoon, pitämään huolen itsestäni sekä taloudellisesti että muuten. Ymmärrän tämän hyväksi loppuelämäni kannalta, sillä itsessä on paras turva. Sitä ei kukaan muu ihminen voi loppujen lopuksi tuoda.
Jos tähän joku mies haluaa tulla, hänen pitää pystyä ottamaan vastaan kaikki tämä vahvuus ja itsenäisyys.
Vapaus voi ahdistaa
Yksin päättäminen ja vastuun kantaminen eivät ole yksin elämisessä vaikeinta. Eniten minua rasittaa, että kaikki aika on omaa. Rajaton vapaus voi ahdistaa. Kenenkään muun tarpeet eivät rajoita vapauttani eikä ketään muuta tarvitse ottaa huomioon. Väillä mietin, tarvitseeko minua kukaan. Olenko kenellekään olemassa? Sen kestäminen vaatii vahvuutta. Mutta sitten muistan ystävät, vanhemmat, veljen, joista olen kiitollinen. Ja vaikka pidän yksin olemisesta ja nautin rauhastani, olen hakeutunut myös sellaisten harrastusten pariin, joihin liittyy yhteisöllisyyttä. Näin torjun erakoitumista ja varmistan, että elämässäni on ihmisiä, joille olen olemassa.Vanhuus askarruttaa
Olen seurannut vanhusten kohtelua koskevaa keskustelua huolestuneena. Kuka minun oikeuksiani puolustaa, kun ja jos en itse pysty? Ja millaisia palveluja on tarjolla ja mihin hintaan, kun olen itse seniori-ikäinen?
En kuitenkaan jaksa olla huolissani pitkään, sillä elämässä voi tapahtua ihan mitä vain. Voin kuolla ennen seniori-ikää tai elää yhdessä jonkun ihanan vaarin kanssa matkustellen ympäri maailmaa kuin nuoripari ikään. Elän nyt enkä vietä vanhuutta etukäteen. Se tulee joka tapauksessa liian nopeasti.
Jos vaaria ei elämässäni ole, liityn johonkin eläkeläisten matkakerhoon ja teen sen maailmanympärysmatkan, josta olen aina unelmoinut!
Artikkelia varten on haastateltu yliaktuaari Pekka Vuorta Helsingin kaupungin tietokeskuksesta sekä aikuistyön ja yhteiskunnallisen työn pastori Juha Malmisaloa Helsingin seurakuntayhtymästä.
Lähteinä on käytetty Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaisua Helsingin tila ja kehitys 2009 sekä tutkija Anna-Maija Isolan Kuka kuuntelee köyhää? -keskustelusarjan tilaisuudessa pitämää alustusta Yksin asuvien köyhyys. Kiitokset Pekka Vuorelle tietokantahauista.
Helsinginniemellä asutaan paljon yksin
Helsingissä oli vuodenvaihteessa noin 300 000 asuntokuntaa, joista noin puolet oli yhden hengen talouksia.
Tilastokeskuksen määritelmän mukaan ”asuntokunnan muodostavat samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt”. Koko maassa yhden hengen asuntokuntien osuus oli viime vuonna 40 prosenttia. Yli miljoonassa suomalaisessa asunnossa asui siis vain yksi ihminen.
Puolessa helsinkiläisistä asunnoista siis asutaan yksin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että puolet helsinkiläisistä olisi yksin asuvia. Mutta heitäkin on todella paljon. Yli 18-vuotiaista heitä oli lähes kolmannes eli noin 148 000. Helsinkiläisiä yksin asuvia aikuisia on siten enemmän kuin asukkaita Suomen kuudenneksi suurimmassa kaupungissa Oulussa yhteensä.
Helsinkiläisistä naisista runsas puolet eli noin 157 000 oli viime vuoden vaihteessa naimattomia. Eronneita oli lähes 40 000 ja leskiä vähän yli 21 000. Naimisissa olevia naisia oli 88 000.Naimattomia miehiä oli vähän yli 152 000 eli noin 56 prosenttia. Naimisissa oli noin 87 000, mikä merkinnee sitä, että joillakin helsinkiläisillä on muualla asuva tai kirjoilla oleva puoliso. Eronneita miehiä oli vähän yli 26 000, leskiä vain noin 4 500: naiset elävät miehiä kauemmin.
Naimattoman, eronneen tai lesken kategoriaan kuuluva ei välttämättä ole yksin asuva, vielä vähemmän yksin elävä. Sellaiset parisuhteessa elävät, jotka eivät asu kumppaninsa kanssa, rekisteröidään yksin asuviksi. Heitä on varmasti paljon. Silti yksin asuviin mahtuu paljon myös yksin eläviä, heitä, joilla ei ole elämänkumppania. Mutta heistäkään kaikki eivät tunne itseään yksinäisiksi, eivät ainakaan kaiken aikaa.
Alppiharjussa yli puolet asuu yksin
Yksin asuminen on kaikkein yleisintä Keskisen suurpiiriin alueella, missä 44 prosenttia kaikista yli 18-vuotiaista asuu yksin, ja 63 prosentissa asunnoista asuu vain yksi asukas. Alppiharjun peruspiirissä vain neljäsosassa asunnoista asuu useampi kuin yksi henkilö. Heissä on paljon nuoria ja opiskelijoita, joille yksin asuminen on väliaikainen vaihe elämässä. Toisen ison joukon muodostavat yksin asuvat yli 75-vuotiaat lesket, joista suurin osa on naisia. Se, että yksin eläminen on lisääntynyt sekä Helsingissä että koko maassa, liittyykin ainakin osittain väestön ikääntymiseen.
Yksin eläviä vanhuksia asuu paljon myös Ullanlinnassa, Vironniemellä, Taka-Töölössä ja Lauttasaaressa. Osittain tämä selittyy sillä, että kantakaupungissa on paljon pieniä, yksin asuville sopivia asuntoja. Helsinginniemellä asuu myös paljon täällä koko ikänsä asuneita, jotka ikäännyttyäänkään eivät halua pois keskustan palvelujen läheltä.
Kommentti: Villiä sinkkuelämää? Kattia kanssa!
Yksin eläminen tekee haavoittuvaksi sekä taloudellisesti että tunnetasolla. Silti yksin eläminen ei ole automaattisesti ongelma. Siitä voi tulla sellainen, ja silloin olisi hyvä, jos julkisella sektorilla mutta myös seurakunnissa ja järjestöissä olisi apua tarjolla: keskusteluapua, taloudellista tukea, palveluja.
Tällä hetkellä julkiset palvelut eivät tunnista yksin eläviä. Muille kuin yksin elävien ryhmälle kohdennettuja palveluita on – palvelut erottelevat esimerkiksi perheet, vanhukset, lapset ja nuoret.
Yksin eläminen altistaa köyhyydelle: tutkimusten mukaan köyhyys on lisääntynyt erityisesti yksinasuvien nuorten ja iäkkäiden naisten keskuudessa.
Työttömyys kuormittaa varmasti jokaista, mutta erityisesti yksin asuvaa, jos työn kautta menettää suuren osan ihmissuhteistaan. Työttömyys lisää myös taloudellista ahdinkoa ja arvottomuuden tunnetta, mikä puolestaan altistaa syrjäytymiselle. Sosiaalisten suhteiden puute vaivaa erityisesti yksin asuvia miehiä.
Jaa tämä artikkeli: