Eurot venyvät. Jari Leskinen löysi kauppareissulla tarjousmakkaraa. Sitä hän pilkkoo hernekeiton joukkoon. Halvat omenat sen sijaan myytiin liian isossa pakkauksessa yhden hengen taloutta ajatellen.
Yksin on kallista
Asuntojen huimat hinnat ja ruoan kallistuminen kurittavat yksineläjiä Helsingissä. Sinkkutalouksia on pääkaupungissa yli puolet asuntokunnista.
Teksti Marjo Hentunen
Kuva Sirpa Päivinen
Sentin venyttämisestä on tullut arkipäiväätyömarkkinatuella elävälle, kodinhuoltajaksi opiskelevalle Jari Leskiselle. Opiskelua edelsi pitkä sairausloma, mutta silloinkin rahaa tuli kohtuullisesti. Nyt 50-vuotias mies työskenteli pitkään tanssijana ja teattereissa, kunnes polvet pettivät.
Leskinen ei matkustele, etsii ruoat tarjouksesta ja vaatteet kirpputoreilta. Ensimmäisenä ostoskorista putoavat viilit, jogurtit, hedelmät ja kotimaiset kasvikset.
– Elintarvikkeet myydään isoissa pakkauksissa. Jos pieniä eriä onkin, ne maksavat moninkertaisesti.
Leskiselle jää käteen 460 euroa kuukaudessa. Tästä summasta pitää maksaa nettiliittymä ja puhelinlasku. Mihinkään kalliimpaan ostokseen, kuten kunnon talvilenkkareihin, ei ole varaa.
– Jos olisi kumppani, voisimme yhdessä jakaa kuluja. Elämäntilannettani en silti valita, sillä minulla on paljon ystäviä ja mukavat sosiaaliset verkostot.
Yksineläjät on Jari Leskisen mukaan yhteiskunnassamme unohdettu. Oikeastaan kukaan ei aja heidän asioitaan. Sosiaalitoimistoissa pitäisi olla virkailijoita, jotka olisivat perehtyneet yksineläjien elämään ja osaisivat tarjota räätälöityjä palveluja. Usein yksineläjä ei tiedä etuuksistaan. Köyhän yksineläjän tulisi Leskisen mielestä päästä vaikkapa työväenopiston runopiiriin tai maalauskurssille.
– En väheksy perheitä, olen sitä mieltä, että lapsilisiä tulisi korottaa. Sinkuille pitäisi maksaa yksineläjän lisää, vaikka vain viisikymppiä kuukaudessa.
Leskinen toteaa, että yksin elämisen syyt voivat olla moninaiset. Joillakin ei ole perhettä omasta halustaan tai se on särkynyt. Pitkään yksin elänyt ei ehkä enää sopeudu kaksin elämiseen. Siitä ei saisi rangaista.
Työttömän yksineläjän elämää kiristävät myös lainsäädännön kiemurat. Työnteko on kannattamatonta, sillä palkka vähennetään sosiaali- ja työttömyysturvasta.
– Jokainen ansaittu euro maksaa minulle puolitoista euroa. On tyhmää jankuttaa, että menkää töihin, jos se on tappiollista, toteaa lähihoitajan ammatista haaveileva Leskinen.
Suomessa on yli miljoona yhden hengen taloutta, Helsingissä sinkkutalouksia on puolet asuntokunnista. Myös monet yksinhuoltajat kokevat itsensä yksineläjiksi.
– Yli kolmasosa yksineläjistä on köyhiä. Toimeentulotuen saajista yli 70 prosenttia elää yksin, toteaa köyhyystutkija Anna-Maria Isola Helsingin yliopistosta.
Koska asunnot ovat pääkaupunkiseudulla kalliita, myös monen keskituloisen sinkun lompakko laihtuu ja joskus työssäkäyväkin joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Edes pitkä koulutus ei enää takaa hyvää toimeentuloa.
Hotellitkin rokottavat yksinmatkaajaa. Lisämaksu yhden hengen huoneesta voi olla hurja.
Isolan mukaan poliittiset päätökset tukevat perheitä. Oletetaan, että taloudessa on kaksi elättäjää.
– Myös ruoan hinnannousu napsahtaa irvokkaasti yksineläjien kukkaroon. Kun terveyseroista meuhkataan, pitäisi yksineläjien päästä edullisesti kodin ulkopuolelle syömään, sillä se ehkäisisi myös syrjäytymistä.
Sanna Lehtinen, 35, erosi kolme vuotta sitten. Hän näkee etuoikeutena sen, että ihmisen ei ole hinnalla millä hyvänsä pakko elää parisuhteessa. Raha-asioita helpottavat pienet niksit. Lehtinen ei tee heräteostoksia ja on oppinut huoltamaan autoaan, esimerkiksi lamput ja öljyt hän vaihtaa itse.
Työmatkat 10-vuotiaan pojan äiti pyöräilee. Samalla kunto kohenee.
– On turha pihistää puurohiutaleista, jos ei säästä isoista kuluista. Kokkaan paljon enkä osta eineksiä. Vapaa-ajoilla menemme pojan kanssa metsään, uimaan tai luemme kirjoja.
Vanhemmiltaan saamistaan marjoista Lehtinen keittää hilloja ja mehuja. Vaatteissa nainen vannoo ajattomuuden nimeen.
Lehtisen mielestä pääkaupunkiseudulla pitäisi olla enemmän edullisia vuokra-asuntoja, koska harva yksineläjä selviytyy nykyisistä asuntolainoista. Omat noin 900 euron asumiskulut nappaavat valtaosan tuloista.
Rahatilanteen tilkitsemiseksi eduskunta-avustajana työskentelevä Lehtinen tekee toisinaan lisätöitä.
– Kesällä tarkastin teologisen tiedekunnan pääsykokeita.
Ennen eläkkeelle jäämistään” Kalervo ”, 65, teki paljon pienipalkkaisia pätkätöitä ja oli välillä työttömänäkin. Tällä hetkellä rahaa jää 400–500 euroa kuukaudessa. Kulttuurin ystävä on oppinut nauttimaan ilmaisista konserteista ja kulttuuritapahtumista ja kirjastoista. Keittokirjakin on ahkerassa käytössä.
– Teen paljon laatikoita ja keittoja, joskus käyn ruoka- ja leipäjakelussa. Kodinkoneita olen hankkinut kierrätyskeskuksista.
Köyhän perheen kasvattina Kalervo on tottunut pärjäämään vähällä.
– Tiukoissa tilanteissa vippailemme rahaa ystävien kesken. Se on rikkautta köyhyyden keskellä, Kalervo sanoo.
Jaa tämä artikkeli: