Yksin yhdessä
Joukkotilaisuuksissa voi olla vahva hengen tunto. Omat rajani ovat häilyneet niin rockfestareilla, parannuskokouksissa, jääkiekon MM-juhlissa kuin euro-ohjusten vastaisissa mielenosoituksissa. Mikä on joukon voima?
Melkein milloin vain uskonnollisen liikkeen, puolueen tai yrityksen kiitetty johtaja voi herätä hetkeen, jossa kannattajajoukot ovat poikenneet kauas pois. Rockkonsertteja kiertävät bändäritkin voivat joutua hukkaan kuin opetuslapset Getsemanessa. Tarvitseeko liike näkyvän uhrin etsiessään valkeuden teitä?
Karismaattinen Jeesus Nasaretilainen, isätön juutalainen, sai hurmattua osan aikansa osattomista kohtalotovereikseen, seuraajikseen. Ristin tiellä hän jäi silti totaalisen yksin.
Ihminen on mitä ruumiillisin olento. Siitä Nasaretilainenkin saarnasi. Monien hänen seuraajiensa viljelelemä hengen ja ruumiin erottaminen on kuitenkin ollut kohtalokas erehdys, joka ei ole vapauttanut kristittyjä iloon ja kasvuun kaltaistensa kanssa vaan sitonut heidät syntiensä yksinäisiksi syynäjiksi.
Toisinaan kun saan ”omieni joukoissa” kuunnella uskon veljien argumentointia, nousee iholle ikävä epäilys siitä, kenen joukoissa sitä oikein seisoo. Myös oma poliittinen vakaumus voi tuntua kokonaisvaltaisesti todemmalta hiljaisuudessa.
Kammiossako kuuluu käsiala Luojan, kyynisyyttä ja negatiivisuutta vastustaneen Zachris Topeliuksen virren Totuuden Henki?
1800-luvulla elänyt Topelius piti tärkeänä Suomen kansan yhtenäisyyttä kielellisistä ja sosiaalisista eroista huolimatta. Maailmaa hän katseli kaitselmuksen silmälasien läpi.
Jaa tämä artikkeli: