Toiminnanjohtaja Tarja Jalli ja nuorisotyönohjaaja Taija Elste kohtaavat ihmisiä Kampin kappelin aulassa.
Yksinäisyys tuo Kampin kappeliin
Puisesta julkisivustaan tunnettu Kampin kappeli avattiin Helsingin Narinkkatorille kesäkuussa. Alle puolessa vuodessa kappelissa on käynyt noin 235 000 ihmistä. Määrästä iso osa on turisteja, kesällä kappelissa kävi parhaimmillaan 2 000 ihmistä päivässä.
Kappelissa on hiljennytty, mutta myös käyty monia keskusteluja. Ne kumpuavat usein ihmisten yksinäisyydestä.
— Ihmisillä on halu kertoa asioistaan ja tulla nähdyksi. Voi kysyä, onko nähdyksi tulemisen tarve yksinäisyyttä vai ei. Ainakin ihmisillä on tarve olla osa isompaa kuvaa pienten elementtien kautta, kertoo kappelin toiminnanjohtaja Tarja Jalli.
Yksinäisyys, josta Jalli puhuu, ei välttämättä ole jotakin dramaattista ja näkyvää. Yksinäisyyttä on monenlaista.
— Ihmisiä saattaa olla lähellä, mutta ei ole ketään, kenen kanssa jakaa asioitaan. Tehtävämme täällä on lyhentää yksinäisen ihmisen yksin kulkemaa matkaa. Ei ihminen tarvitse yhteisöä, vaan toisia ihmisiä. Yhteisöstä täytyy syntyä ihmiselle merkityksiä.
Keskustelua insinöörikielellä
Kappelin toiminnasta vastaavat Helsingin kaupungin sosiaalitoimi ja Kirkko Helsingissä. Kappelissa voi keskustella kirkon tai sosiaalialan työntekijän kanssa. Syksyn aikana sosiaalivirasto tutki kappelin kävijöitä, erityisesti heitä, joiden kanssaan päädytään keskustelemaan.
— Näistä kävijöistä 67 prosenttia on helsinkiläisiä ja 13 prosenttia tulee muualta pääkaupunkiseudulta. Suurin osa on yli 50-vuotiaita, nuoria aikuisia on 12 prosenttia.
Vajaa puolet keskusteluista on käyty miesten kanssa ja se on suuri luku. Usein ne keskustelut lähtevät liikkeelle arkkitehtuurista ja insinöörikielestä.
— Joskus asia, joka painaa, on lauseiden välissä. Keskustelu saattaa edetä niin, että ensin puhutaan rakennuksen pintamateriaaleista, välissä mainitaan, että vaimo ja lapset lähtivät, ja sitten puhe kääntyy taas pintamateriaaleihin. Ihminen päättää itse, miten keskustelu jatkuu, ja palataanko aiheeseen. Tarkoitus on tarjota vapaus valita roolinsa ja se, miten oman keskusteluntarpeensa ilmaisee, Tarja Jalli kuvailee.
Kappelin aula toimii keskustelutilana. Tarpeen mukaan sermeillä jaettu tila mahdollistaa rauhallisen keskustelun, avoin tila madaltaa kynnystä lähteä jutustelemaan. Kappelin aulassa ei ole suljettuja ovia. Pois pääsee yhtä nopeasti kuin tilaan on tullutkin.
Nähtävyydestä yhteisöksi
Toisinaan kävijät kaipaavat muutakin kuin keskusteluapua.
— Myös toimenpiteitä vaativia keskusteluja käydään. Heidät ohjataan eteenpäin. Kyseessä voi olla lastensuojeluasia, asunto- tai toimeentulo-ongelmat tai vertaistuen saaminen. Meiltä ei saa konkreettista apua, vaan saatamme ihmiset tarpeen mukaan avun äärelle, kappelin toiminnanjohtaja Tarja Jalli sanoo.
Kappeli ei ole vain helsinkiläisten tai keskustassa asuvien paikka. Myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulee kävijöitä ja keskustelijoita.
— Tänne voi olla helpompi tulla juttelemaan kuin oman paikkakunnan tuttujen ihmisten luokse.
Joskus kappelin hiljaisuus tekee vaikutuksen ja laukaisee tunnepadon ihmisen sisällä. Paikka on monelle muutakin kuin nähtävyys.
— Eräs mies totesi, että luuli tulleensa katsomaan nähtävyyttä, mutta tulikin yhteisöön, osaksi ihmisiä, Tarja Jalli kertoo.
Väitteeseen kirkon kriisistä Jalli suhtautuu epäilevästi.
— Mikä kirkko on kriisissä? Jos kirkko muodostuu Jumalan lähelle pyrkivistä ihmisistä, se ei ole kriisissä.
Lotta Numminen
Kuva Jani Laukkanen
Jaa tämä artikkeli: