Yksinhuoltajan tukiloukku
Olipa pysähdyttävää lukea Sannin ja Mikon tarinaa (K&k 6.11.). Lienee aika kullannut muistot omasta yksinhuoltajuusajastani, kun en muista saaneeni ylimääräistä tukea yhteiskunnalta. Perheemme pärjäsi minun ajallaan suorittamieni opintojen ja palkkani ansiosta. Mitään yksinhuoltajan sädekehää en pääni päälle totisesti ole koskaan halunnut.
On järkyttävää lukea, että yhteiskunta eli me veronmaksajat joudumme kustantamaan yksinhuoltajille sellaisia tukia kuin terveydenhoito- ja lääkekulut tai kotivakuutus. En tiennyt, että päivähoitomaksuissa on nollamaksuluokka. Järkyttävin kohta artikkelissa oli Sannin kommentti, että ”ainoaksi vaihtoehdoksi jäi etsiä töitä”. Ihanko totta? Eihän yksinhuoltajuus ole vamma. Niinhän me muutkin joudumme kustantamaan palkoistamme itse kaikki menot.
Olen ollut siinä luulossa, että parisuhteessa kulut jaetaan yhdessä. Onko kuitenkin niin, että tällainen avopuoliso on kiva bonus, joka huolehtii vain ”viihdepuolesta” ilman mitään velvollisuuksia ja vastuita? Yhteiskunta sitten tukee raukkaa yksinhuoltajaa taloudellisesti. Hieno järjestely!
Tällaisiin maksutalkoisiin minä en veroeurojani halua laittaa. Ei ihme, jos Suomen budjetissa menot ovat suuremmat kuin tulot. Syy alkaa selvitä minulle pikku hiljaa.
Nyt riittää
Jaa tämä artikkeli: