Tahto. Koko päivän haaveilin pyöräilystä. Kuva: Katri Saarela

Yksinkertaista

• 04.11.2013 13:30

Töiden jälkeen makasin lattialla niin väsyneenä, etten ylös meinannut päästä. Päivän ajan olin haaveillut pyöräilystä. Teki mieli pyöräillä ja teki mieli maata.

Ystävä vitsaili, että pitäisi hankkia polkimet siihen paikkaan. Voisin maata selälläni ja pyöräillä samaan aikaan.

Lepo toi voimat takaisin ja lähdin lenkille. Jäin kiinni ajatukseen makaamisen ja pyöräilemisen yhdistämisestä. Jokin siinä kaihersi.

Polkaisin jalkakäytävän kivetyksen yli asfaltilta maastoon ja ymmärsin mikä kaihersi. On väärin yrittää levätä ja kuntoilla samaan aikaan.

Syntiä on sulloa kaksi tarvetta tehokkaaseen pakettiin. Kumpikaan tarve ei toteudu kunnolla. Kummassakin rakkaassa tekemisessä on mukana vain murto-osalla huomiokyvystään. Mistä tulee se vaatimus, joka saa maksimoimaan kaiken ajankäytön?

Kuinka hyvää tekikään selän oikaisu kovalle lattialle ja uupumuksen hengittäminen ulos. Hyvää teki ilmavirta kasvojen iholla, hikikarpalot otsalla ja reisien polte ylä-mäessä. Lepo toi jaksamisen ja rasitus toi levollisuuden.

Ehkä olemme käsittäneet ajan lyhyyden väärin. Se, että vuodet vierivät kohti loppuaan, ei merkitse pakkoa suorittaa kaikki samanaikaisesti, vaan mahdollisuutta aistia jokainen hetki täydesti.

Haluan yksinkertaistaa. Haluan muistaa ekaluokkalaisen vähän hikisen tuoksun ja hillittömän itkun enkä työajatuksia, joita pyörittelen samalla. Haluan muistaa joen ja tumman kuusen junamatkalla, ikkunan takana, en kännykän näyttöä. Haluan sanoa, että päiväni ovat täyteläisiä, eivät täynnä.

Kaisa Kariranta

25. sunnuntai helluntaista