Yksityisen rajamailla
Facebookissa minua odottaa liuta uusia kaveripyyntöjä. Joukossa on myös oman, kotona asuvan nuoreni pyyntö, jonka hän teki pitkän harkinnan kautta.
On aika vaikea varmaan ajatella omaa äitiä kaverina, ymmärrän sen hyvin. Ja onko oma lapsi kaveri, sitä täytyy myös minun hieman miettiä.
Jokaisen sukupolven nuoruus poikkeaa edellisen sukupolven nuoruudesta. Kullakin ajalla on omat haasteensa ja kipukohtansa. Minun salaisuuteni ja kavereiden kanssa käymäni keskustelut eivät levinneet kaikille – eivät ainakaan omalle äidille. Päiväkirja pysyi lukkojen takana piilossa ja jutustelut tapahtuivat kasvokkain kadunkulmauksessa. Niitä ei päässyt salaa kuulemaan tai kurkistamaan.
Minulla oli oma salainen alue, jossa sain kasvaa kohti aikuisuutta. Ei siihen kukaan tullut kommentoimaan.
Sosiaaliset mediat tarjoavat loistavia kanavia kasvaa ja kehittyä kohti aikuisuutta. Voit tavata muita samankaltaisesti ajattelevia nuoria eri puolilta maailmaa, kirjoittaa ajatuksiasi ja saada niistä palautetta, jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Siihen ei minulla ollut nuoruudessani mahdollisuutta.
Millaisen uuden maailman nuo mahdollisuudet olisivatkaan avanneet!
Joskus olen ihmetellyt lasteni vuorovaikutusta virtuaalimaailmassa. Miksi kirjoitit noin tai mitä toinen ajattelee, kun vastaat tuolla tavalla?
Alan nyt kuitenkin ymmärtää hiljalleen, etteivät kaikki keskustelut kuulu tai ole varsinaisesti tarkoitettu vanhempien silmille. Niin ei ole ollut omassa nuoruudessani ja niin ei kuulu olla nytkään.
Kukin nuori tarvitsee myös omaa tilaa ja aluetta kasvulle, jossa ei koko ajan joku vanhemmista sohi. Ja vaikka itsestä nettiin kirjoitetaankin, taitavat salaisimmat asiat edelleen siirtyä päiväkirjan sivuille.
Kun avaan Facebookin, en ensimmäiseksi tarkista mitä omat lapset ovat sinne kirjoittaneet. Saatan vilkaista, mutta ei siitä sen enempää. Sinne he kuuluvat muiden kavereideni joukkoon. Mieltä toki lämmittää lasten luottamuksen osoitus. Vielä olen saanut kuulua kavereiden joukkoon, en siis ole ollut liian nolo tai tungetteleva.
Päiväkirjoihin en koske. Sinne saavat jäädä suurimmat salaisuudet.
Sari Autio
sari_autio@hotmail.com
Kirjoittaja on Viherlaakson lukion uskonnonopettaja.
Jaa tämä artikkeli: