Yksityisyydensuoja – suoja vai uhka?
Paljon puhuttu vanhusten yksinäisyys on minulle tuttu asia seurakunnan diakoniatyöntekijänä. Oman seurakuntani alueella on iäkkäitä ihmisiä, joilla ei ole ketään lähiomaista tai sukulaista omassa lähipiirissään. Ainoat kontaktit ovat viranomaiskontakteja.
Työssäni syntyy pitkäkestoisia suhteita monien vanhusten kanssa muun muassa kotikäyntityön kautta. Seurakunnassamme on myös lähimmäispalvelutoimintaa, jossa joukko luotettavia ja tehtävään koulutettuja vapaaehtoisia on sitoutunut käymään katsomassa ikääntyneitä heidän kodeissaan säännöllisesti.
Diakonia-asiakkaan joutuessa äkillisesti sairaalaan olen törmännyt kankeaan byrokratiaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset eivät saa kertoa, missä sairaalassa kyseinen henkilö on. Seurakunnan diakoniatyöntekijät ovat vaitiolovelvollisia monipuolisen koulutuksen omaavia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ja siinä suhteessa verrattavissa viranomaisiin. Silti tiedon antaminen kielletään.
Jos minulla ei ole asiakkaan lähiomaisen yhteystietoja, en voi käydä katsomassa minulle tutuksi tullutta asiakasta laitoksessa, koska en tiedä hänen olinpaikkaansa. Myöskään lähimmäispalvelun vapaaehtoinen ei voi käydä tuossa kriittisessä tilanteessa tapaamassa hänelle tuttua ihmistä.
Eikö asiakkaalla ole oikeus itse päättää, mitä tietoja hänestä voidaan antaa ja kenelle? Eikö ihmisen itsemääräämisoikeuteen kuulu oikeus päättää, ketä hän haluaa tavata myös laitoksessa ollessaan? Uskon, että jokainen toivoisi omalla kohdallaan mahdollisuutta tavata itselleen merkityksellisiä ihmisiä laitokseen joutuessaan.
Jos kontaktit katkeavat yksityisyydensuojalain perusteella, laki toimii välineenä yksinäisyyden ja osattomuuden syvenemiseen. Se tuskin on sen alkuperäinen tarkoitus. Monelle ikääntyneelle yhteys kotiseurakuntaan on tärkeä ja heitä ilahduttaisi tutun työntekijän vierailu vaikeassa ja pelottavassakin elämäntilanteessa.
Yksityisyydensuoja kääntyy itseään vastaan. Ketä sellainen pykälä palvelee? Siitä on kaukana inhimillisyys ja ihmislähtöisyys.
Puhutaan etsivästä vanhustyöstä ja pohditaan keinoja apua tarvitsevien ikääntyneiden löytämiseksi. Suunnitellaan strategioita ja toimintasuunnitelmia asian toteuttamiseksi käytännössä. Etsivän vanhustyön ohella olisi antoisaa tehdä myös löytävää vanhustyötä, jos byrokratia mahdollistaisi sen.
Ulla Mäenpää
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: