Ei aikuisille. Kun ihmisen psyykkinen kehittyminen etenee, tutussa pesässä istumisen houkutus vähenee. Ryhmäuskollisuus laimenee ja tekee mieli päästä löytämään ja maistelemaan itse. Kuva: Pauli Nieminen/Kuvaario
Ylhäältä annettu vai itse löydetty?
Jokin saa ihmiset tulkitsemaan Raamattua hyvin eri tavoin. Yksi syy on uskon erilainen kehitysvaihe.
Arkkipiispan vaalin yhteydessä oli vastakkain kaksi näkemystä samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamisesta. Kummankin näkemyksen puolustajat hakivat perusteensa Raamatusta, mutta silti johtopäätökset olivat erilaiset.
Raamatun käytössä omien näkemysten perusteena on paljon samaa kuin 1970–1980-luvuilla käydyssä naispappeuskeskustelussa. Siinäkin raamatunkohtia tutkittiin ja tulkittiin moneen kertaan.
Tällä kertaa netin keskustelupalstoilla käytiin monipuolista, mutta enimmäkseen jääräpäistä ja paikoin ilkeää keskustelua siitä, kumpi näkemyksistä on niin sanotusti oikea. Monta kertaa keskusteluna alkanut mielipiteiden vaihto päätyi inttämiseen.
Konservatiivisen näkemyksen mukaan Raamatun ilmaisusta pidetään kirjaimellisesti kiinni eikä Raamatun sanaa voi tai saa muuttaa. Avarammin ajattelevat etsivät Raamatusta suuria linjoja ja kantavia ajatuksia. Heidän mielestään ihmiskunta on saanut homoseksuaalisuudesta niin paljon lisää tietoa kahden vuosituhannen aikana, että se pakottaa muuttamaan suhtautumista sananmukaiseen Raamatun tulkintaan.
Juupas–eipäs-väittelystä ei koskaan tule loppua. Ratkaisua on haettava jostain muualta kuin Raamatusta.
Entä jos kiistojen taustalla olisivatkin ihmisen uskon kehityksen eri vaiheet tai uskon eri muodot – kuten tutkijat niitä kutsuvat? Yhdysvaltalainen James W. Fowler erottaa ainakin viisi uskon muotoa tai vaihetta. Pitkään elämään mahtuvat kaikki uskon vaiheet, ja kaikilla niillä on ihmiselle paljon annettavaa.
Useimmat ihmiset tulevat eletyn elämän myötä lempeämmiksi ja suvaitsevaisemmiksi. Vanhat sedät ja tädit, jotka vaativat muita hyväksymään omat tiukat näkemyksensä, lienevät vain kuuluvasti erottuva vähemmistö.
Uskon vaiheet tai muodot eivät ole peruste luokitella ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Kukin niistä kasvattaa ja valmentaa siirtymistä seuraavaan vaiheeseen. Eikä ihminen ole epäonnistunut, vaikkei olekaan tutustunut kaikkiin uskon kehityksen muotoihin.
Uskon eri vaiheissa elävien ihmisten ei ole helppo ymmärtää toisiaan. Enemmän elänyt ja nähnyt saattaa tajuta oman kokemuksensa kautta, missä toinen on menossa. Sen sijaan varhaisempaa vaihetta elävien on lähes mahdotonta ymmärtää jo pidemmälle ehtineiden tapaa nähdä ja tulkita asioita. Niinpä he herkästi kokevat nämä uhaksi ja vaativat toisia hyväksymään oman kantansa ja tulkintansa.
Tässä on luultavasti yksi erittäin merkittävä syy siihen, miksi Raamatusta ja sen tulkinnasta väitellään niin raivokkaasti. Eri mieltä olevat henkilöt ovat uskonsa kehityksessä eri vaiheissa ja ”varhaisempaa” vaihetta elävät vaativat tiukasti muita palaamaan heidän tasolleen.
Matkalla aikuisuuteen uskon vaiheet voidaan jakaa karkeasti seuraavasti: lapsi, varhaisnuori, identiteettiään etsivä nuori, nuori aikuinen, keski-ikäinen elämän kolhima ihminen – ja ehkä vielä viimeisenä täysin Jumalan varaan heittäytynyt ihminen.
Uskon muuttumisen vaiheet kulkevat lapsuudesta nuoruuteen lähes käsi kädessä psyykkisen kehittymisen kanssa. Sen jälkeen ihmisen uskon kehitys saattaa hidastua tai pysähtyä kokonaan.
Uskon eri vaiheita elävät ihmiset painottavat eri asioita. Identiteettiään etsivä nuori tarvitsee ryhmän tai joukon, josta käsin hän hakee omia näkemyksiään. Ryhmän auktoriteetin merkitys on suuri, eikä tämän katsomuksia ja tulkintoja aseteta kyseenalaiseksi.
Tässä vaiheessa ihminen ottaa asiat annettuina ja on helposti johdateltavissa. Ryhmän merkitys yksilölle on samanlainen olivat kyseessä seurakuntanuoret tai katujengi.
Nuori aikuinen irrottautuu seuraavassa vaiheessa ryhmästään ja alkaa kehittää itsenäisesti näkemyksiään ja tulkintojaan. Tähän vaiheeseen kuuluu asioiden älyllinen tarkastelutapa, ja joskus uskon sisältö hukkuu rationaalisuuden alle. Omille teille lähteminen on usein kipeä prosessi, koska ryhmä ei haluaisi päästää jäsentään irti.
Rationaalisuus ja älyllisyys kuuluvat usein varhaiseen aikuisuuteen ja keski-ikään. Ihminen tietää ja osaa. Hän pystyy perustelemaan ja väittelemään, ja häntä kiehtovat oikeat ja väärät raamatuntulkinnat. Kun tätä tietä on kuljettu riittävän monta vuotta, edessä on taas muutos – eikä yhtään helpompi kuin edellisetkään.
Uuteen vaiheeseen siirtymisen käynnistää usein jokin silmät avaava tapahtuma. Erityisesti ryhmästä irtoamiseen liittyy usein pettymyksiä. Asiat eivät olekaan niin itsestään selviä kuin niiden on väitetty olevan. Ihmisen käsiin osuu kirja, jonka hän ennen olisi heittänyt pois, mutta joka nyt kiehtoo oudosti.
Uskaltautuminen oman ryhmän ulkopuolelle voi merkitä siirtymistä toiseen yhtä autoritatiiviseen ryhmään tai sitten uuden ajattelutavan aukenemista.
Älyn rajojen tajuaminen on vaikeaa erityisesti meidän loogisuutta korostavassa ajassamme. Uskon todellisuutta ei kuitenkaan voi pakottaa järjen ohjeistusten mukaiseksi. Ehkä ristiriita järjellä ymmärretyn ja sydämellä omaksutun uskon välillä tekee raamattukeskustelustakin niin vaikeaa.
Monille elämän tragediat avaavat vähitellen oven sellaiseen uskon ymmärrykseen, jossa loogisuus ja onnistunut väittely eivät ole enää keskeisiä asioita. Jumalan lähellä eläminen ja omaan elämään ja sen vastoinkäymisiin suostuminen antavat aivan uudenlaista rauhaa ja ymmärrystä.
Enää ei ole tärkeää olla ehdottomasti oikeassa. Riittää, että tietää itse, mitä ajattelee ja mitä pitää oikeana. Muutkin saavat olla omalla laillaan oikeassa, koska se ei enää tarkoita, että minä olisin väärässä. Jännitteet eri tavoin ajattelevien välillä eivät enää uhkaa, vaan houkuttavat kasvuun.
Ihmiselle käy kuin Pietarille Corneliuksen talossa. Hän tajuaa, ettei mikään ole saastaista tai epäpuhdasta, kun Jumala on sen puhdistanut. Hänellä on vapaus tutustua eri tavoin ajatteleviin uskovaisiin, eikä se häntä saastuta.
Jos ihmisen uskonnollisen ymmärryksen avartuminen tapahtuu vain uskon kehityksen kautta, se ei tiedä hyvää suomalaiselle raamattukeskustelulle. Kun siihen lisätään, että ajattelutapojen muutokset ovat useimmiten kriisejä, tulevaisuus näyttää yhä synkemmältä.
Kriisit eivät ole muodissa, koska ne merkitsevät kuukausien tai vuosien epämukavuutta. Siksi moni koettaa harpata kriisinsä yli niin nopeasti kuin mahdollista.
Onneksi elämä ei ole ennakoitavissa. Kriisejä karttelevatkin päätyvät jossain vaiheessa seinää vasten. Silloin on kaikenlaisen kasvun paikka: niin oman persoonallisuuden kuin uskonnollisen ymmärryksenkin.
Tekstin lähteenä ovat olleet kirkkoherra Lauri Oikarisen haastattelu ja hänen väitöskirjansa Ihmisen uskon kehitys. Siinä Oikarinen analysoi James W. Fowlerin teoriaa ihmisen uskonnollisesta kehityksestä.
Sirkku Nyström
Jaa tämä artikkeli: