Ymmärsikö kriitikko lehtiartikkelin?
Itsensä kohtaaminen, rehellinen ja hiljainen läsnäolo oman itsensä kaiken olevaisen – myös Jumalan – kanssa ei pitäisi olla mitenkään hengästyttävää eikä vaikeaselkoista. Emme voi elää aitoa elämää emmekä olla aitoja ihmisiä, jollemme koskaan pysähdy olemaan itsemme kanssa kasvokkain.
Elämme nyt hienoa aikaa. Ihmiset ovat väsyneitä materialismiin ja suorittamiseen. Löydämme ikivanhoja tapoja, usein hieman meille nykyihmisille sopivammaksi muokattuja, keinoja löytää itsemme uudelleen.
Sellaisina kuin olemme, ilman vaatimuksia ja tuomintaa. On selvää, että kaikki tällainen parantaa yksilön ja yhteisöiden elämänlaatua. Kaikki sisäinen työ vie ihmistä lopulta kohti perimmäisiä kysymyksiä omasta itsestä ja Luojasta.
Merja Saarikoski (K&k 19.6.) ei näe metsää puilta. Hän tuomitsee kaupallisuuden nimissä ihmisten vilpittömät yritykset lähestyä omaa sisintään ”oman minuuden ja rukouksen hukkaamiseksi”.
En tunne kirjoittajaa, mutta tekstistään saa vaikutelman, ettei hän lainkaan ymmärrä, mitä hänen viittaamansa Kirkko ja kaupungin artikkeli Jumala, riitänkö minä? (K&k 12.6.) koskee.
Sisko Tampio
Jaa tämä artikkeli: