Ystävä auttaa kuoleman odottamisessa
Talo, jossa asun, on entinen palvelutalo. Olen asunut täällä vuodesta 2001. Olen kokenut vanhuuden ja monet yksinäisyyden muodot. Olen yrittänyt pysyä yhteydessä toisiin ihmisiin. Se on auttanut yksinäisyyteeni.
Pitkät päivät olen istunut pyörätuolissa tai maannut odottaen unta ja yön tuloa. Yö vie lääkkeen avulla pois entisen elämän tunnon ja tulevan lopun pelon. Kuitenkin entisen eletyn elämän, nuoruuden ja työn, muistelu on ollut pitkälle kantava voima. Olen kuunnellut monet tarinat, joista voisi kirjoittaa romaanin. Mieleni palaa vain poismenneisiin, joita ei enää ole.
Minulla on jäänyt kaksi hyvää sydänystävää. He merkitsevät minulle hyvin paljon. Heillä on omat vaikeat sairautensa. Vaikka minulla on ikää jo yli 80 vuotta, jaksan olla ainakin henkisenä tukena ja apuna arjessa. Meidän sielunkumppanuutemme säilyy varmaan aikamme loppuun asti.
Voi sitä riemua, jota tunnen sisälläni: en sittenkään ole yksin odottamassa lopun tuloa. Se antaa sisäisen rauhan tunteen. Tämän tunteen soisin kaikille yksinäisille ihmisille.
Marjatta Andersson
Jaa tämä artikkeli: