Ystäväpalvelusta ei löydy oikeaa ystävää
Lieneekö seurakuntien ystäväpalvelu liian kaavamaista, byrokraattista ja luonnonvastaista, kun ihmiset eivät löydä toisiaan? On täytettävä kaavakkeita ja sitouduttava vaitiolovelvollisuuteen, eikä sovi sanoa, mitä todella ajattelee touhusta ja itsestään.
En tiedä, onko seurakuntien vapaaehtoistyön malli koettu toimivaksi ja onnistuneeksi, mutta ainakin yksinäisyydestä kärsiviä tuntuu olevan. Diakonit ja diakonissat tuntevat ihmisiä – eivätkö he osaisi sumplia niin, että ihmiset kohtaisivat toisiaan?
Ystäviä voivat tarvita vielä aktiivi-ikäisetkin, eivät vain sängynpohjalla makaavat ja elämästä vieraantuneet. Kärsin itsekin yksinäisyydestä, joten taidan todellisuudessa olla enemmän avuntarpeessa kuin satunnaiset autettavani. Jos haluaa rosoista taustaa ystävyydelle ja leveämpiä ovia, niitä on haettava AA:sta.
Asioita ajatellut ja ihmetellyt
Jaa tämä artikkeli: