Ystävät tapaavat. Veera Koski ja Alphonsine Mutunzi tutustuivat toisiinsa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ystävätoiminnan kautta. Kuva: Jukka Granström
Ystävyys yhdistää
Espoolaiset Veera Koski ja Alphonsine Mutunzi työntävät Sellon kauppakeskuksessa kuopuksiaan rattaissa, nauravat ja juttelevat iloisesti. Ystävykset ovat kasvaneet eri maanosissa ja erilaisissa kulttuureissa, mutta nykyään he asuvat samassa kaupungissa.
Viime syksyyn asti Alphonsine Mutunzi epäili, saisiko hän koskaan suomalaista ystävää. Kongossa syntynyt 29-vuotias Mutunzi on asunut Suomessa viisi vuotta ja tavannut suomalaisia opiskelun myötä, leikkipuistossa ja kirkolla. Paikallisten kanssa on kuitenkin ollut hankalaa muodostaa läheisempiä ystävyyssuhteita.
”Minulla oli ennakkoluulo, ennen kuin tapasin Veeran. Nyt olen alkanut uskoa, että suomalaisesta voi tulla hyvä ystävä”, Mutunzi sanoo.
35-vuotias Veera Koski oli puolestaan toivonut pitkään, että hän voisi tutustua johonkuhun tummaihoiseen naiseen. Mutta vaikka Koski näki Leppävaarassa päivittäin maahanmuuttajia, hänellä ei ollut rohkeutta ryhtyä hieromaan tuttavuutta ventovieraiden kanssa.
Veera Koski kuuli Ystäväksi Maahanmuuttajalle -toiminnasta uutisista vuosi sitten. Pian uutisen nähtyään hän ilmoittautui suomalaisille naisille tarkoitettuun koulutukseen.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin järjestämä ystävätoiminta tähtää siihen, että suomalainen nainen tapaa maahanmuuttajaäitiä, juttelee ja tekee erilaisia asioita hänen kanssaan. Järjestö ei määrää, mitä osallistujien pitää tehdä. He saavat vapaasti itse päättää, missä tapaavat ja millainen tekeminen tuntuu molemmista mielekkäältä.
Yhden illan mittaisessa koulutuksessa käytiin läpi muun muassa vuorovaikutustaitoja ja MLL:n vapaaehtoistoiminnan periaatteita. Sen jälkeen Koski jäi odottamaan, että hänelle löytyisi maahanmuuttajaystävä riittävän hyvien kulkuyhteyksien päässä hänen omasta kodistaan.
Viime syksynä Espoon Suvelassa asuva Alphonsine Mutunzi bongasi ilmoituksen ystävätoiminnasta. Näin Koski sai sattumalta ystäväkseen afrikkalaisen – juuri kuten oli toivonutkin.
Useimmiten Koski ja Mutunzi käyvät toistensa luona kylässä. Myös heidän miehensä ovat tutustuneet toisiinsa ja lapset leikkivät keskenään.
Perheet ovat ehtineet tehdä yhteisen reissun Korkeasaareen. Tulevaisuudessa toiveissa olisi päästä kokeilemaan myös talviurheilulajeja.
”Olen luvannut opettaa Alphonsinelle hiihtoa ja luistelua. On mukavaa, kun hän on kiinnostunut kaikesta uudesta”, Koski sanoo ja kertoo itsekin oppineensa uusia juttuja. Hän on esimerkiksi päässyt maistelemaan Mutunzin kokkaamaa herkullista kongolaista ruokaa.
Kun näiltä perheenäideiltä kysyy, mikä toiminnassa on parasta, vastaus on yksinkertainen: hyvä ystävä.
”Ystävyys on joka puolella samanlaista. Se ei katso, minkä maalaisia ihmiset ovat”, Koski miettii.
”Ystävän kanssa voi puhua kaikesta”, Mutunzi puolestaan sanoo.
Yhteisiä puheenaiheita on riittänyt heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Koski muistuttaa, ettei naiselle yleensä riitä pelkästään aviomiehen kanssa puhuminen. Tueksi tarvitaan myös naispuoleista ystävää.
Yhteisen puuhailun lomassa Mutunzi oppii luontevasti lisää suomen kieltä. Hän on aktiivinen ja kouluttautunut ihminen, joka osaa viittä kieltä. Suomen kielellä hän kommunikoi jo melko sujuvasti. Mutunzi kokee kuitenkin saaneensa hyvää harjoitusta Kosken kanssa keskustellessaan.
Kaikki ystävätoimintaan tulevat maahanmuuttajaäidit eivät hallitse suomen kieltä yhtä hyvin kuin Mutunzi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin koordinaattori Teija Silvonen kertoo, että kielitaidon vahvistaminen on yksi keskeisistä tavoitteista.
Ystävätoiminta tukee myös vanhemmuutta maahanmuuttajaperheissä. Lasten arki paranee, jos vanhemmat pystyvät asioimaan suomen kielellä lääkärissä ja päiväkodissa sekä tukemaan jälkikasvuaan koulunkäynnissä.
”Maahanmuuttajavanhempien itsenäisyys lisääntyy, kun he eivät tarvitse tulkkipalveluita”, Silvonen toteaa.
Kielen ohella toinen tärkeä asia on kulttuurivaihto. Suomalaiset voivat oppia asioita maahanmuuttajataustaisten kulttuurista, ja maahanmuuttajaäidit saavat hiljaista kulttuuritietoa Suomesta.
Maahanmuuttajaäidit ovat saattaneet asua maassa useita vuosia, mutta he arkailevat ehkä silti poistumista kotipiiristä.
”Monet ovat yksinäisiä. Sopeutuminen nopeutuu, kun joku näyttää, mitä omalta asuinalueelta löytyy”, Teija Silvonen sanoo.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri aloitti Ystäväksi maahanmuuttajalle -vapaaehtoisten koulutukset Helsingissä kaksi vuotta sitten, ja Espoossa ensimmäinen koulutus pidettiin viime syksynä. Viime vuoden lopulla ystävätoiminta sai Espoon Vapaaehtoisverkoston Vuoden vapaaehtoisteko 2012 -palkinnon.
Vapaaehtoisia suomalaisnaisia on riittänyt runsaasti, ja maaliskuun alussa Espoossa järjestettävän Ystäväksi maahanmuuttajalle -koulutuksen paikat on jo varattu. Silvonen lupaa kuitenkin, että koulutuksia on luvassa lisää.
Vapaaehtoisten toivotaan sitoutuvan ystävätoimintaan ensin kahdeksi kuukaudeksi ja sen jälkeen vuodeksi, jos yhteydenpito tuntuu sujuvan.
”On vain muutamia, jotka ovat lopettaneet parin kuukauden kohdalla. Jotkut tapaavat tiiviimmin, toiset harvemmin. Osasta tulee varmasti loppuiäkseen ystäviä”, Teija Silvonen kertoo.
Jaa tämä artikkeli: