null Rukousta tanssien

Puhuttu rukous ei tunnu Riitta Vainiosta luontevalta. Siksi hän tanssii.

Puhuttu rukous ei tunnu Riitta Vainiosta luontevalta. Siksi hän tanssii.

Rukousta tanssien

Riitta Vainio vierailee Pirjon ja Pentin tarinatuvassa to 30.10. klo 13 Rekolan kirkolla. Viiden euron hintainen keittolounas klo 12.


Aamuisin tanssitaiteilija Riitta Vainio, 78, makaa kotinsa yli sata vuotta vanhalla lankkulattialla. Se on hänelle rukousta.

Vainio venyttelee hitaasti ja kuulostelee, kuinka selkärangan nikamat avautuvat levossa.

– Liikkuminen ei ole minulle enää helppoa, vaan minun täytyy herätellä kehoani pitkään. Rukous voi lähteä oman kehon tiedostamisesta, siitä, millaisia luita ja lihaksia itsessä on, kahdesta syövästä selviytynyt Vainio selittää.

Vainio on Suomen modernin tanssin uranuurtaja, koreografi, pedagogi ja terapeutti. Hän esiintyy edelleen. Lisäksi hän ja ohjaa liikkeeseen, kehon tuntemukseen ja rukoukseen keskittyviä kursseja.

– Nykypäivän ihmiset ovat rikkonaisia. Keskittyminen on vaikeaa, ja ruumis on rauhaton. Monella tietoisuus omasta kehosta on vähäinen. Liike herättää ihmisen kuulevat korvat, silmät ja solut.

Raamatun tekstit ja liike yhdistyvät rukoukseksi Riitta Vainion elämässä päivittäin.

– Luen Raamatun tekstejä ja viivyn hiljaisessa rukouksessa. Sieltä saan koreografioihin, mitä annetaan. Jumalan sana kulkee hiljaisen hengityksen ja olemisen kautta liikkeeseen ja menee minussa syvemmälle.

Vainion mukaan kaikessa rukouksessa on kyse lepoon asettumisesta Jumalan edessä.

– Liike voi jäädä yhtä mekaaniseksi kuin ulkoa opeteltu rukous, ellei sen sisältöön keskity. Olennaista on se, että liike tulee ihmiselle merkitykselliseksi.

Näin tärkeä pienikin liike on Riitta Vainiolle: ”Liike rukouksena antaa minulle elämän. Joka on löytänyt elämän, ei pelkää kuolemaa.”
 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.