Erkki ja Kerttu Kangas asuvat maan tasalla senioritalossa Nissaksessa.
”Kaksi vanhaa varista”
Kerttu Kankaalle oli päivänselvää, että hän hoitaa muistisairasta puolisoaan kotona.
Tämän jutun otsikon keksi Erkki Kangas, 82. Hänellä on Alzheimerin tauti, eikä hän enää tunnista puolisoaan Kerttua, 78, joka hoitaa miestään kotona. Vaikka Erkki ei enää muista ihmisiä eikä asioita, hänen hyvä tilannetajunsa on säilynyt.
– Lauletaan laulu, Erkki sanoo haastattelun päätteeksi ja katsoo kysyvästi vaimoaan. Mutta Erkin mieleen ei tulekaan laulua vaan runo.
– Kaksi vanhaa varista, hän sanoo.
Kerttu ja Erkki Kangas ovat olleet naimisissa 57 vuotta, lapsia heillä on viisi ja lastenlapsia 11.
– Oli päivänselvää, että minä hoidan Erkkiä kotona – ei tätä kesken jätetä. Kauhulla ajattelen sitä päivää, kun joudun luopumaan hänestä kokonaan ja jättämään johonkin laitokseen, Kerttu Kangas sanoo.
Kuka sinä olet?
Kankaat asuvat Nissaksessa Emeritus-Senioritalossa, joka on rivitalo. Kerrostalossa asuminen ei enää sujunut, kun Erkin jalat menivät niin huonoon kuntoon, ettei hän pystynyt kulkemaan rappusia.
– Mutta olemmehan me rakentaneet yhden omakotitalonkin tänne, Kerttu Kangas kertoo.
Omakotitalossa asuu nykyisin tytär perheineen. Lapset ovat seuranneet isänsä sairastumista läheltä. Kukaan heistä ei asu Tamperetta kauempana.
– Alzheimerin taudissa on sellaisia sykäyksiä, että vointi saattaa yhtäkkiä mennä hirmuista vauhtia huonompaan suuntaan ja sitten se vakiintuu ja on samanlaista hetken aikaa. Elämänmuutokset ovat pahoja. Kun muutimme senioritaloon, Erkin vointi huononi, Kerttu kertoo.
Haastattelupäivänä hoitajat olivat käyneet kylvettämässä Erkin. Kun Kerttu meni kylvyn jälkeen miehensä luo, hän kysyi: ”Kuka sinä olet?”.
Enää tuo kysymys ei tunnu Kertusta pahalta, koska Erkki on kysynyt sitä jo niin kauan. Ei hän tunnista lapsiaankaan. Joskus hän väittää, ettei hänellä ole lapsia ollenkaan.
– Erkki kaipaa usein lapsuudenkotiaan. Se kuuluu muistisairauteen. Hän kyselee, miksi hän ei saa mennä kotiin.
Viikko ”vieraan” hoidossa
Kotona Erkki Kangas liikkuu rollaattorin kanssa ja ulkona käytetään pyörätuolia. Kerttu Kangas hoitaa miestään 24/7. Omaishoitajille kuuluu kolme vapaapäivää kuukaudessa.
Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset -yhdistyksestä Kertulle ehdotettiin, että hän voisi viedä Erkin välillä hoitoon. Vähän aikaa sitten Kerttu vihdoin päätti, että raaskii luopua miehensä hoidosta viikoksi kuukaudessa. Erkki menee silloin Simonkotiin.
– Ajattelin ensin, että enhän minä voi jättää Erkkiä hoitoon ja lähteä. Ja itkienhän minä sieltä ensimmäisellä kerralla kotiin tulin. Mutta huomasin, että se hyvä puoli Erkin muistin menetyksessä on, ettei hän yhtään ihmettele hoitoon jäämistään.
Lääkärit ovat ehdottaneet Kertulle, että Erkki voisi olla kaksi viikkoa hoidossa ja kaksi kotona.
– Silloin kun itse olen oikein väsynyt, mietin, että se voisi olla hyväkin ratkaisu. Joskus joku hoitaja on sanonut, että kyllä hän tietää, mitä minun työni on. Minä sanoin, että ette te voi tietää. Minä hoidan ja olen kiinni 24 tuntia vuorokaudessa. Te hoidatte kahdeksan tuntia, lopetatte työt ja voitte lähteä kotiin.
– Kyllä tämä on työtä. Ja rankkaa sellaista, toteaa Kerttu Kangas.
Vanhuksia ei pidä kohdella niin kuin lapsia, mutta todellisuus omaishoitajan arjessa on sitä, että väkisinkin parisuhde muuttuu. Kertun pitää tehdä kaikki: syöttää, pukea, riisua, viedä vessaan, tuoda vessasta, taluttaa tarkasti, ettei puoliso kaadu tai satu mitään, ja keksiä tekemistä, ettei toinen nukkuisi koko ajan. Kiire ei saa olla.
– Meillä on Erkin kanssa äiti–lapsi-suhde, ei se voi muuta olla. Hän on kuin pieni lapsi.
– Erkki itse ei ole tajunnut sairauttaan, vaikka kyllä hän diagnoosin saatuaan kertoi kaikille, että hänellä on Altzheimerin tauti.
Omaishoitajien vertaisryhmätapaamisissa Kerttu saa tietoa omaishoitajuuteen liittyvistä asioista ja voi jakaa arkeaan juttelemalla toisten kanssa. Kerttu kuuluu myös Helsingin Alzheimer-yhdistykseen. Se järjestää monenlaista toimintaa, mutta harvoin omaishoitaja pääse niihin mukaan, vaikka haluaisi. Kuka hoitaisi sillä aikaa hoidettavaa?
Laulua Edelmannin tahtiin
Erkki Kangas joutui kahdeksan vuotta sitten sairaalaan diabeteksen vuoksi. Samalla reissulla vaimo kysyi lääkäriltä, että tuleekohan Erkille dementia, kun hänen muistinsa on ruvennut häviämään. Lääkäri totesi, että todennäköisesti diabetes ja kaksi lievää aivoinfarktia ovat aiheuttaneet sen, että muisti alkaa mennä.
– Parin vuoden kuluttua Erkin pää kuvattiin uudestaan ja todettiin, että aivoista oli tuhoutunut useita muistilokeroita. Silloin Erkillä todettiin Alzheimerin tauti. Lääkkeillä sairautta voi hidastaa ja sen oireita helpottaa, mutta mikään sitä ei paranna.
Joka aamu Kerttu antaa dosetista Erkille seitsemän pilleriä ja pistää insuliinia. Illalla pillereitä on jaossa kolme. Lääkkeitä on diabetekseen, Alzheimerin tautiin ja mielialaan.
– En toivoisi ikinä kenellekään tällaista sairautta. Nyt varsinkaan, kun Erkki ei pysty liikkumaan, en voi ajatella elämää eteenpäin yhtään, esimerkiksi mihinkään lähtemistä. Kaupassa voin käydä, kun Erkki nukkuu.
Hyvä asia Erkin kohdalla on, että hän pysyy kotona.
– Usein muistisairaat karkailevat. Erkki ei ole sitä tehnyt, ja nyt hän ei pysty enää lähtemäänkään huonokuntoisten jalkojensa takia.
Laulaminen, musiikki ja runot ovat olleet Erkille aina mieluisia. Hän muistaa edelleen hyvin laulujen sanoja ja haluaa usein kuunnella levyjä. Erkin lempimusiikkia ovat Samuli Edelmannin laulamat virret, erityisesti Maa on niin kaunis ja Suojelusenkeli.
Viime joulun tienoilla Kerttu ja tyttäret järjestivät Erkin Temppeliaukion kirkkoon konserttiin.
– Erkki istui pyörätuolissa ja me muut saimme paikat eturivistä. Minua jännitti, kuinka Erkki reagoisi elävään musiikkiin. Kaikki meni hyvin, kunnes Edelmann alkoi laulaa ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”. Erkki yhtyi suurella äänellä lauluun. Onneksi musiikki soi kovalla, Kerttu toteaa hymyssä suin.
Lenkkeilyä ja luopumista
Voimia omaishoitajan työhön Kerttu Kangas saa liikunnasta ja muiden ihmisten seurasta.
– Meillä on täällä talossa keskiviikkoisin jumppa ja perjantaisin me asukkaat juomme aamukahvit yhdessä. Kun lapset tulevat käymään, he hoitavat isäänsä ja minä pääsen vähäksi aikaa hengähtämään.
Kerttu käy eläkeläisten kuntosalilla kerran viikossa, ja niin usein kuin vain mahdollista hän ottaa sauvat käteen ja lähtee metsäpolulle lenkille. Lenkillä he kävivät usein Erkin kanssa yhdessä. Luopuminen kuuluu vanhenemiseen. Entistä voi silti muistella ja kaivata.
– Jos oikein toden sanon, niin eniten kaipaan läheisyyttämme. Nyt kun halaan, hän ei reagoi siihen millään tavalla.
Meijerillä se alkoi
Kerttu ja Erkki Kangas eivät koskaan puhuneet keskenään siitä, mitä tehdään, jos toinen sairastuu.
– Ajattelimme vain, että nyt ollaan eläkkeellä ja on ihanaa, kun on vapaus eikä tarvitse lähteä töihin. Ei sairastumista osannut ajatella ollenkaan.
Pohjanmaalta Vantaalle muutettuaan Kankaat olivat töissä Valiolla. Romanssikin syttyi aikoinaan maitotaloustuotteiden keskellä.
– Tapasimme Erkin kanssa Kurikan meijerillä. Meijerin isäntä oli soittanut meidän isällemme, että eikö sinulla olisi yhtään tyttöä, joka tulisi meille apulaiseksi. Minä menin, ja Erkki oli juuri tullut meijerille harjoittelijaksi.
Kun tulee kyse siitä, oliko se rakkautta ensisilmäyksellä, Kerttu puhkeaa tyttömäiseen nauruun.
– Minä en tiedä, kuinka Erkillä, mutta minulla se kyllä oli.
Puheenvuoroja vanhuudesta
Kaikille avoimet luennot tiistaisin klo 17–18 Hakunilan kirkossa.
- 8.10. Elämä kulkee kohti vanhuutta, tutkija Eija Kaskiharju Ikäinstituutista.
- 15.10. Muistisairaus koskettaa, dementianeuvoja Sanna Suvisalmi Muistiluotsista.
- 22.10. Liikkuva, hyvinvoiva vanhuus, suunnittelija Veera Farin Ikäinstituutista.
- 29.10. Kuoleman ja kuolevan kohtaaminen, johtava sairaalapastori Pirjo Vatanen Vantaan seurakunnista.
Jaa tämä artikkeli: