Tuuli Vikstedt asuu perheineen Australian Melbournessa ja vierailee pari kertaa vuodessa Nepaliin perustamassaan lastenkodissa.
”Nuorisokotiin muuttaminen oli lottovoitto”
Lehtisaaren nuorisokodissa teini-ikänsä asunut Tuuli Vikstedt perusti aikuisena lastenkodin Nepaliin.
Tuuli Vikstedtillä oli 13-vuotiaana pala kurkussa. Nuorisokotiin muuttaminen tuntui kamalalta. 15-vuotias Meri-sisko piti kuitenkin päänsä. Äiti oli kuollut vuosia sitten, ja nyt isä oli sairastunut vakavasti. Lapset huolehtivat kotona kaikesta, eikä se Merin mielestä käynyt päinsä.
Vuosi oli 1993. Lehtisaaressa, merenrannassa, seisoi 13–18-vuotiaita tyttöjä majoittava nuorisokoti. Sen omisti Helsingin seurakuntayhtymä. Uskonto ei siellä suuresti näkynyt, mutta sunnuntaisin luettiin kyllä ruokarukous. Pyhäkoulua käyneille siskoksille se oli tuttua.
– Pääsimme Lehtisaareen varmaankin siksi, että se oli rauhallinen paikka ja me aikamoisia untuvikkoja, Tuuli Vikstedt toteaa.
|
Helsingin seurakuntien nuorisokoti on antanut ruusuisemman nuoruuden jo yli tuhannelle tytölle. Välillä siellä pelleilläänkin. Vanhassa kuvassa poseeraavan tytön nimi ei ole tiedossa. |
Nuorisokoti mullisti elämän
Vaikka ensin pelotti, viisi vuotta Lehtisaaressa merkitsivät käännettä Tuuli Vikstedtin elämässä.
– Siellä tajusin, että voin tehdä valintoja, joita määrittävät muutkin asiat kuin olosuhteet, hän kertoo videopuhelussa kotoaan Melbournesta.
Tänä vuonna Lehtisaaren nuorisokoti täyttää 70 vuotta. Se on toiminut tilapäisenä kotina jo 1025 tytölle.
– Nykyään tulijoiden taustalla on useimmiten se, että joko lapset tai vanhemmat eivät pärjää. Mukana voi olla päihteitä ja monenlaista rajattomuutta, kuvaa Lehtisaaren nuorisokodin ohjaaja Salla Kurronen. Hän järjestää nuorisokodin keskiviikkona 20.5. vietettäviä syntymäpäiväjuhlia kutsuvieraille.
Helsingin seurakuntien omistama nuorisokoti toimi alkujaan Leppävaarassa. Se oli tarkoitettu ”hairahtuneille tytöille, jotka vielä olivat pelastettavissa”, kuten rovasti Verneri Louhivuori linjasi vuoden 1945 kirjeessään kirkkohallintokunnalle.
Nuorisokotiin muutti tyttöjä, joilla oli vaikeat kotiolot tai jotka olivat joutuneet asunnottomiksi tai orvoiksi. Heitä lähettivät nuorisokotiin 1960-luvulle saakka kaupungin lisäksi esimerkiksi yksityishenkilöt tai seurakunnat. Nuoret maksoivat itse osan täysihoidostaan.
|
Sama merenrantatalo on palvellut nuorisokotina kesäkuusta 1968.
|
– Kaikki tytöt tulevat nykyään pääkaupunkiseudun kuntien lastensuojelun kautta. Kunnat ostavat palvelut seurakuntayhtymältä, Kurronen valottaa.
Muita lastensuojelulaitoksia ei Helsingin seurakuntayhtymällä ole. Seurakuntien päättäjät ovat historian kuluessa pohtineet, kuuluuko nuorisokodin ylläpito kirkolle lainkaan.
Tavoitteena kodinomainen arki
Lehtisaaren 12-paikkainen nuorisokoti pyrkii olemaan kodinomainen ympäristö, jossa saa elää arkea turvallisissa rajoissa. Kristillisyys näkyy vain taustalla: lähimmäisenrakkaus on tärkeä arvo, työntekijöiden pitää kuulua kirkkoon ja joskus luetaan vapaaehtoinen ruokarukous. Asukkaissa on ollut muidenkin uskontojen edustajia.
– Suurin osa tulijoista on nykyään 16–17-vuotiaita. Jos sijoitus tehdään kovin myöhään, aikaa voi olla turhan vähän itsenäistymiseen ja vastuulliseksi aikuiseksi kasvamiseen, Salla Kurronen harmittelee.
Tuuli Vikstedt muutti Lehtisaareen poikkeuksellisen nuorena. Hän asui nuorisokodissa koko yläasteaikansa ja suurimman osan lukiostakin.
– Nopeasti kävi ilmi, että olen turvallisessa paikassa. Minulle oli ihan uutta saada oma huone ja lämmin illallinen joka päivä.
|
|
|
Huhtikuussa 1996 Tuuli Vikstedt eli huoletonta aikaa Lehtisaaren nuorisokodissa.
|
Huoneensa seinälle Vikstedt ripusti New Kids on the Blockin julisteen. 50 markan viikkoraha kului aluksi merkkareihin, myöhemmin tupakkaankin.
– Nuorisokodin ansiosta sain huolettoman nuoruuden, jossa uskalsin kapinoida ilman hylätyksi tulemisen pelkoa.
Vikstedt lähti Lehtisaaresta 17-vuotiaana ovet paukkuen.
– Minulle sanottiin, että joko pelaat näillä säännöillä tai etsitään sinulle toinen paikka. Niin muutin turvakodin asumisharjoitteluyksiöön, jossa oli hyvä lukea ylioppilaskirjoituksiin. Suhteeni Lehtisaaren ohjaajiin ovat silti säilyneet erittäin lämpiminä.
Lehtisaaren toimintakulttuuria Nepaliin
Oma lastenkoti oli lapsesta asti Tuuli Vikstedtin haave. Vuonna 2008 hän perusti australialaisen miehensä kanssa Nepalin Pokharaan Lastentalo Onnin, joka tarjoaa kodin 16 hylätylle lapselle.
– En halunnut paperinpyörittäjäksi, vaikka sellaisia hommia olisi ollut tarjolla kauppatieteitä ja kehitysmaatutkimusta opiskelleelle. Halusin tehdä jotakin konkreettista toisten hyväksi, ja Nepalissa oltiin sisällissodan jälkeen avun tarpeessa.
Jos Lehtisaaren nuorisokoti on hyvässä mummoiässä, Onni sopisi sen lapsenlapseksi. Vikstedtin kokemuksilla Lehtisaaresta on ollut iso vaikutus Onnin toimintatapoihin.
– Tilan puolesta voisimme asuttaa 40 lasta, mutta haluamme heidän voivan kasvaa yksilöinä, niin kuin perheessä kasvetaan. Pienimuotoisuus on ensimmäinen asia, johon otimme mallia Lehtisaaresta, Vikstedt sanoo.
Onnissa on ollut samat lapset alusta asti. Suunnitelma on, että talon toiminta sellaisenaan loppuu, kun he tulevat täysi-ikäisiksi.
– Aiomme tarjota lapsille vielä asumisharjoittelua aivan kuten Lehtisaaressakin, ja kannustamme erityisesti tyttöjä kouluttautumaan, Vikstedt selittää.
Tuuli Vikstedt miettii jälleenrakennusprojekteja Nepaliin sillä aikaa, kun Lehtisaaressa juhlitaan. Nepalin tämänviikkoinen ja huhtikuinen maanjäristys säästivät Onnin, mutta maa sen ympärillä on hätätilassa.
– Nepalissa tuhoutui joidenkin arvioiden mukaan jopa viisituhatta koulua. Kokonainen sukupolvi on nyt taivasalla, joten apua tarvitaan, Vikstedt sanoo.
Lähde: Seppo Nuojua, Lehtisaaren nuorisokoti 50 vuotta (Helsingin seurakuntayhtymä 1995)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lehtisaaren nuorisokoti opetti huostaan otetulle Siljalle avoimuutta ja luottamusta
Hyvä elämäParasta Lehtisaaressa asumisessa olivat ohjaajat ja yhdessä vietetyt hetket.