”Toivo ei synny siitä, että kaikki on kunnossa, vaan siitä, että Jumala on läsnä”, kirjoittaa piispa Teemu Laajasalo joulutervehdyksessään
Kristus tuo toivon maailmaan, joka on kesken. Ihmisen sydämeen, joka on kesken. Sinun elämääsi, joka on kesken.
Eräässä seurakunnassa oli aikanaan vanha rouva, joka osallistui lähes kaikkiin piireihin ja hartauksiin. Hänellä oli tapana nostaa kätensä juuri ennen kuin pappi ehti aloittaa ja kysyä kuuluvalla äänellä: ”Saako toivoa?” Rouvalla oli lempivirsi, jonka laulamisesta hän piti huolen.
Vaikka hänelle vastasi mitä tahansa – ”saa”, ”odottakaa hetki”, ”pian pääsemme siihen” – hän hetken kuluttua kajautti kovalla äänellä uudelleen samat sanat: ”Saako toivoa?”
Aluksi tuon rakastettavan rouvan kysymys lämmitti ja huvitti. Siinä oli tahattoman komiikan piirteitä. Niitä seurakuntatyössä joskus syntyy, kun pyhät ja arkiset elämänpiirteet kohtaavat.
Vähitellen tuo pieni kysymys alkoi pohdituttaa. ”Saako toivoa?” Mitä kaikkea nuo kaksi sanaa oikeastaan pitävät sisällään?
”Saako toivoa” ei ole vain sitä, että haluaa esittää oman toiveensa. Se on paljon syvempi lause. Siinä on mukana epäily, pelko ja kaipaus. Onko minulla lupa toivoa, että toiveeni toteutuu? Onko minulla oikeus ajatella, että elämä voi vielä muuttua paremmaksi? Onko minulla lupa toivoon?
Saako toivoa -lausahduksen voi tulkita syvällisesti, olemuksellisesti suorastaan. Saanko olla se, joka toivoo, vaikka olen väsynyt? Saanko toivoa, vaikka en usko toiveen toteutumiseen?
Toivo ei ole vahvojen ylellisyys. Toivo on heikkojen lahja.
Joulun sanoma ei väistä näitä kysymyksiä. Evankeliumi vastaa niihin suoraan: kyllä saa. Ei siksi, että me olisimme toivon arvoisia tai toivoon kykeneviä; ei siksi, että näkisimme maailmalla toivon merkkejä, vaan siksi, että Jumala itse on toivo ja hän on tullut meidän keskellemme.
Kristus tuo toivon maailmaan, joka on kesken. Ihmisen sydämeen, joka on kesken. Sinun elämääsi, joka on kesken.
Toivo ei ole vahvojen ylellisyys. Toivo on heikkojen lahja. Se ei synny siitä, että kaikki on kunnossa, vaan siitä, että Jumala on läsnä.
Rouvan toistuva toive oli jouluvirsi Maa on niin kaunis. Siinä lauletaan sielujen toiviotiestä. Virren toivo ei jää tähän maailmaan, vaan kantaa taivaaseen saakka.
Joulun sanoma on vastaus kysymykseen – se annetaan yhä uudelleen. Toivo ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan teko ihmisessä. Jouluna ei tarvitse kysyä: Saanko minä toivoa. Jouluna voi iloita Joulun Lapsesta, johon kaikki toivomme perustuu.
Iloista joulun odotusta!
Teemu Laajasalo
Helsingin hiippakunnan piispa
Jouluaaton hartaus Helsingin tuomiokirkossa 24.12. klo 15.30. Hartaudessa saarnaa piispa Teemu Laajasalo
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Jouluyön ihme ei ollut seurausta ihmisen valmisteluista, vaan Jumalan armosta”, kirjoittaa piispa Teemu Laajasalo joulutervehdyksessään
HengellisyysKun me pyrimme saamaan maailmaa valmiiksi, Kristus astuu maailmaamme sellaisena kuin se on – keskeneräisenä, rikkinäisenä ja kiireen kuluttamana.
