”Tuulelta vastauksen saan”
Kaarina Helakisa ja Nina Haiko: Tuuliin tähystäjä. Lasten Keskus 2011.
Kuvittaja Nina Haiko on tarttunut jälleen Kaarina Helakisan klassikkosatuun. Tarina tuuliin tuijottajasta on julkaistu alun pitäen vuonna 1964 Kaarina Helakisan satukirjassa.
Harmaan hiiren ja kesyn lepakon kanssa asustava totinen tutkija on kaikkien kyläläisten tuttu. Kun sata vuotta tulee täyteen, tuuliin tähystäjälle on karttunut tietoa ja taitoa niin paljon, että hän alkaa luoda ihan omia puhureitaan.
Näistä puhureista kaikki menee sekaisin, esimerkiksi laskukirjaan ilmestyy aivan omituisia lauseita. Tilannetta ei helpota se, että opettaja naukuu kuin kissa ja opettajan kissa opettaa lapsia viisaammin kuin opettaja milloinkaan. Jäyhää järjestystä ravistellaan oikein olan takaa ja lopulta koko kaupunki pitää lystiä. Itse tuuliin tähystäjäkin taitaa löytää lopulta oman tuulensa.
Mielikuvituksellisessa ja vähän anarkistisessakin tarinassa on jotain samaa kuin Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teoksessa. Tarvitaan jotain, joka ravistelee totista ja itsestään selvänä pidettyä elämänjärjestystä. Erilaisilla tekniikoilla ja vaihtelevilla värimaailmoilla toteutettu kuvitus täydentää hyvin omalakisesti rullaavaa tarinaa.
Hannu Kylkisalo
Jaa tämä artikkeli: