3 × ekoteko
Yksi välttää matkustamista lentäen. Toinen dyykkaa käyttökelpoista tavaraa roskalavoilta. Kolmas ostaa vaatteensa kirpputoreilta. Heistä jokainen uskoo, että voi vaikuttaa ympäristön tulevaisuuteen.
Hitaasti matkustaen
Vantaan Kaivokselassa asuva Kirsi Jokinen, 25, on aina viihtynyt luonnossa, mutta lukiolaisena ympäristöasiat alkoivat kiinnostaa häntä toden teolla. Tuolloin hän ryhtyi vegaaniksi ja teki päätöksen lentomatkustamisen välttämisestä.
— Ympäristötietoisuus ei ole kodin perintöä. Esimerkiksi lapsuudessani lensimme usein lomalle Kanarian saarille.
Jokisen periaatteisiin kuuluu myös yksityisautoilun välttäminen. Viime keväänä hän kuitenkin hankki ajokortin. Ajokortin hankkiminen oli pakon sanelemaa, sillä ilman sitä on vaikea saada biologin töitä.
— Tarvitsenkin työssäni kuitenkin autoa aika harvoin. Yleensä kesäisin, jolloin teen esimerkiksi kasvillisuuskartoituksia luontokohteissa. Kohteet sijaitsevat usein paikoissa, jonne julkiset liikennevälineet eivät kulje.
Kolmella kukuneuvolla Belgiaan
Kirsi Jokinen on matkustellut paljon Euroopassa, junalla, bussilla ja laivalla. Lukion jälkeen hän työskenteli vajaan vuoden Belgiassa ympäristö- ja rauhanjärjestössä vapaaehtoisena.
— Belgiaan pääsee laivalla, junalla ja bussilla aika kätevästi, hän sanoo.
Vapaaehtoistyössä vietetyn välivuoden jälkeen Jokinen sai opiskelupaikan Tukholman yliopistosta. Suomeen hän matkusti opiskeluaikoina muutaman kerran vuodessa laivalla.
— Hitaasti matkustamalla ehtii nähdä enemmän. Junassa on aikaa vain olla ja vaikkapa lukea hyviä kirjoja. Aika ei mene hukkaan, vaikka matkustaa hitaasti, Jokinen pohtii.
Hänen mielestä on hassua, että moni Thaimaahan matkustava suomalainen ei ole koskaan käynyt Suomen Lapissa.
— Lähelläkin on hyviä lomakohteita, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi.
Jos pääkaupunkiseutulainen päättää lähteä Lappiin, hän taittaa matkan usein lentämällä, vaikka sinne pääsisi helposti junalla tai bussilla. Jokinen ei kuitenkaan halua kritisoida yksittäisten ihmisten valintoja.
— Lentäminen saattaa olla huomattavasti halvempaa kuin junalla matkustaminen. Suomessa junaliput ovat kalliita verrattuna muihin Euroopan maihin. Junalippujen hinnoissa ero näkyy myös Suomen ja Ruotsin välillä.
Lentäminen on liian helppoa
Lentämisestä on Kirsi Jokisen mielestä tehty liian halpaa ja helppoa.
— Lentobensiinistä ei tarvitse maksaa veroja ja lentoyhtiöt on rajattu Kioton sopimuksen ulkopuolelle. Niiden ei tarvitse vähentää päästöjä, Jokinen sanoo.
— Yksittäisen valtionkin on vaikea vaikuttaa tähän. Tarvittaisiin joku kansainvälinen sopimus, jolla hillittäisiin lentoliikenteen päästöjä.
Jokinen ei kieltäydy kokonaan lentämisestä. Kolme vuotta sitten hän lensi poikaystävän kanssa kuukaudeksi Uuteen-Seelantiin.
— Sellaisia matkoja tehdään ehkä vain kerran elämässä. On parempi lentää harvoin ja pidemmäksi aikaa kerrallaan kuin tehdä esimerkiksi useita Eurooppaan suuntautuvia viikonloppureissuja vuodessa, hän perustelee.
Kanarian saarille suuntautuvilla viikon matkoilla häntä ei tulla enää näkemään.
— Olen suunnitellut pyöräilymatkaa Viroon. Olisi kiva myös päästä kiertämään Itä-Eurooppaa junalla. Suunnittelen kaikenlaista, mutta lopulta päädyn aina Lappiin hiihtämään tai vaeltamaan.
Kanttorin kirppistyyli
Noora Hultinilla, 33, on yllään pitkä, harmaa mokkatakki. Se on Hultinin isoäidin vanha.
— Ehkä 1950-luvulta, mutta vähintään 1960-luvulta, Hultin arvelee.
Hultin hankkii lähes kaikki vaatteensa käytettyinä. Kierrätysvaatteiden käyttäjä hänestä tuli opiskeluaikana.
— Opiskelijan budjetti oli todella tiukka. Silloin käytettyjen vaatteiden ostaminen oli pakon sanelemaa.
Opiskelujen päätyttyä Hultin sai kanttorin viran ja kuukausipalkan, jonka turvin olisi ollut varaa ostaa vaatteita myös kaupasta.
— Minulla ei ollut siihen tarvetta. Miksi ostaa uusia, kun käytetyistä vaatteistakin on koko ajan ylitarjontaa?
Käytetty kestää
Noora Hultin on huomannut, että käytetyt vaatteet ovat kestävämpiä kuin uudet.
— Kierrätykseen päätyneet tuotteen ovat jo osoittaneet kestävyytensä käytössä. Voi luottaa siihen, että ne eivät hajoa heti viikon päästä.
Joulun alla hän osti kymmenen vuoden tauon jälkeen itselleen uudet kengät kaupan hyllyltä. Ne kuluivat parissa kuukaudessa käyttökelvottomiksi.
— Olin päättänyt panostaa kenkiin, jotka kestäisivät käytössä vuosia. Kenkien oikea hinta oli lähes sata euroa, eivätkä ne kestäneet tämän pidempään.
Kierrätettyjen vaatteiden hankkiminen vaatii viitseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Ei voi marssia vain suoraan kauppaan ostamaan.
— Pitää etsiä ja miettiä, mistä löytäisi tarvitsemansa vaatekappaleen. Toisinaan kirppisvaatteet vaativat korjausta. Itse olen esimerkiksi joutunut vaihtamaan takkeihin vetoketjuja.
Hultinin kierrätysaate on laajentunut koskemaan myös huonekaluja. Sänky on ostettu kavereilta, suurin osa astioista on ostettu kirpputorilta tai saatu sukulaisilta. Kirppikseltä on löytynyt myös puolison teini-ikäisille pojille laskettelusukset ja sukulaislapsille vaatteita.
— Jos joskus saan omia lapsia, en tule ostamaan ainoatakaan vauvanvaatetta kaupasta, Hultin vannoo.
Löytönä vanha lentäjäntakki
Jos vaatteet ja huonekalut ovat kierrätettyjä, niin mihin rahaa sitten kuluu?
— Moottoripyöräilyyn. Puolet vuodesta liikun moottoripyörällä. Pyörän vakuutus ja huoltaminen ovat kalliita. Toisaalta moottoripyöräni kuluttaa yli puolet vähemmän bensaa kuin auto.
Custom-tyylisellä moottoripyörällä huristeleva Hultin on löytänyt ajovarusteitakin kirpputorilta.
— Löysin kirppikseltä vanhan lentäjäntakin mallisen ajotakin itselleni. Se kuitenkin hävisi jonnekin. Kuin ihmeen kaupalla löysin lähes samanlaisen toisen ajotakin toiselta kirpparilta.
Noora Hultinin suosikkikirppareita ovat UFF:n myymälät ja Fida-lähetystorit.
— UFF:llä on paras housuvalikoima. Espoon Soukassa sijaitseva Fida on minun kantapaikkani, Hultin kertoo.
Hän ei itse myy kirpputoreilla, mutta vie käytöstä poistetut vaatteet Fidalle uudelleen kierrätettäviksi.
Enää Hultin ei kierrä kirpputoreja yhtä paljon kuin ennen. Silti kirppiksiä tulee koluttua ainakin muutaman kerran kuukaudessa.
— Parhaillaan haussa on uusia viinilaseja hajonneiden tilalle.
Aarteita roskalavalta
Pienenä tyttönä Sanna Sorsa, 30, kurkki roskalaatikoihin ja löysi sieltä käyttökelpoisia tavaroita. Sama harrastus on jatkunut aikuisiälläkin.
— En koskaan kuljen roskalavan ohi kurkkaamatta sinne. Tarvittaessa vaihdan vaikka kadunpuolta, jos näen lavan.
Sorsa ei kutsu roskalavojen tonkimista dyykkaamiseksi.
— En koe dyykkaavani. Mielestäni käyttökelpoinen tavara kuuluu hakea pois roskalavoilta. On kar-meaa, minkälainen määrä hyvää tavaraa viedään kaatopaikalle. Jätesäkeistä olen löytynyt vaatteita, joissa on vielä hintalaput kiinni, Sorsa kertoo.
Roskalavoilta ei lain mukaan saisi viedä mitään, sillä jäte on aina jonkun omaisuutta.
— Kukaan ei koskaan ole tosin tullut minulle sanomaan mitään. Vierailla pihoilla olen kyllä vähän varovainen.
Leluja roskiksesta
Sanna Sorsan mukaan löytöjä tekee parhaiten kesäisin, jolloin taloyhtiöiden pihoille tilataan lavoja ullakoiden tyhjentämistä varten. Toissakesänä Sorsan omassa pihapiirissä elettiin dyykkaamisen kulta-aikaa, kun lähitalojen asukkaat tyhjensivät komeroitaan.
— Me ehdimme jopa vähän kyllästyä viemään huonekaluja ja astioita lavalta kierrätykseen. Lavoilla oli niin paljon hyvää tavaraa.
Sorsan lapset Aino, 5, ja Saima, 3, ovat löytäneet lavoilta esimerkiksi vanhoja pehmoeläimiä ja toimimattomia kameroita leluiksi.
— Lapset ovat usein aika materialistisia. He iloitsevat uusista esineistä. En voi suitsia sitä kokonaan pois, mutta voin kanavoida sen käytettyyn uuteen, Sorsa miettii.
Kerran roskalavalta löytyi Baby Born -nukelle tarkoitettu pulkka. Se oli juuri sellainen suuri, vaaleanpunainen, kovamuovinen lelu, jollaisia Sorsa ei halua nähdä omassa kodissaan.
— Vein pulkan kirpputorille. Lapset närkästyivät siitä. Jälkikäteen olen miettinyt, etten tehnyt silloin ihan oikein. Lapsillakin on oikeus esineisiinsä.
Perhe on löytänyt roskalavoilta muun muassa polkupyörät perheen aikuisille, tietokoneita, syöttötuoleja ja useat lastenrattaat.
— Yhdet itselle, kahdet lahjoitimme kavereille ja yksistä saimme varaosia omiin, käytettyinä ostettuihin rattaisiin. Yhdet löytyneet rattaat odottavat vielä kellarissa kohtaloaan.
Ruokaa dyykkaavat äidit
Viime aikojen löytöjä ovat uusi kahva vessan oveen ja kaappi lastenhuoneeseen.
— Usein pyrin laittamaan löytämiäni tavaroita ja huonekaluja kiertoon. Saatan nostaa lavalta tavaroita paremmin esille ohikulkijoiden löydettäviksi.
Ekologiseen elämäntapaan keskittyneellä netin keskustelupalstalla Sanna Sorsa on törmännyt äiteihin, jotka dyykkaavat kauppojen roskiksista ruokaa perheelleen.
— Harva tekee sitä rahan takia. Ruuan dyykkaamisen taustalla on usein ekologinen aate, Sorsa sanoo.
Hän ei ole itse koskaan dyykannut ruokaa, mutta pystyisi periaatteessa niin tekemään.
— Aluksi tulisi varmaan tunnereaktio, että ruoka on saastunut, koska se on roskiksessa. Vaikka eihän muovipussiin pakattu leipä pilaannu siitä, että se siirretään kaupan hyllystä roska-astiaan.
Toisinaan roskalavoilta haetut tavarat tuntuvat likaisemmilta kuin ne todellisuudessa ovat.
— Tunnistan itsessäni sen ajatuksen, että hyi, se on jätettä, se on likaista.
Löytämänsä vaatteet ja lelut Sorsa pesee ja puhdistaa ennen käyttöönottoa.
— Kun esine otetaan jätteen seasta takaisin käyttöön, täytyy käydä jonkinlainen puhdistusrituaali läpi. Rituaali tosin lyhenee, kun roskalavojen kaiveluun tottuu.
Jaa tämä artikkeli: