null 3 x kirkosta ravintolaksi

3 x kirkosta ravintolaksi

The Church, Dublin

Kirkon peruskivi muurattiin vuonna 1700, ja Pyhän Marian kirkko toimi vuoteen 1986 saakka. Hetken aikaa kirkossa sijaitsi varastomyyntiliike. 2005 pyhäköstä tuli baari ja ravintola. Erikoista: Kuuluisan Guinnessin panimon perustaja Arthur Guinness vihittiin kirkossa vuonna 1761. Ruokalistalla: Guinnessin oluella ryyditetty lihapiiras.

The Church Brew Works, Pittsburgh

Vuonna 1902 Liberty Avenuelle ryhdyttiin rakentamaan Johannes Kastajan kirkkoa, pappilaa, koulua ja luostaria. Kirkko paloi osittain vuonna 1915. Ravintolaksi se muutettiin 1996. Penkeistä tehtiin ravintolaan tuolit. Katosta roikkuu yhä kahdeksan kynttiläkruunua. Erikoista: Entisessä kirkossa valmistuu vuosittain 1800 tynnyriä olutta. Ruokalistalla: Pizzaa, piirakoita ja omia olutlaatuja.

The White Rabbit, Singapore

Dempseyn alueella sijaitseva rakennus oli vielä 1950-luvulla brittiarmeijan sotilastukikohdan kappeli. Sata vuotta toiminut kappeli on kunnostettu vanhaa kunnioittaen, muun muassa lasimaalaukset on jätetty paikoilleen. Saarnatuoli on osa pitkää baaritiskiä. Erikoista: Ravintola on saanut nimensä Liisa Ihmemaassa -kirjan kanista. Ruokalistalla: Wagyu carpaccio ja hanhenmaksaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.