3 x riipaisevia sanoja
Sanna Karlström: Saatesanat. Otava 2014.
Suru tekee hiljaiseksi ja pieneksi. Saatesanojen niukat runot kuvaavat hetkiä loppumisen äärellä. Sanat ovat jättäneet isän. Tytär listaa jäljellä olevia sanoja. Sairaalassa isän varpaat näkyvät vielä lakanan alta. Tytär tajuaa, että kuolema irrottaa yhteydestä ja silti ruumis jatkaa olemassaoloaan. Kokemus voisi olla kauhea, mutta niin ei Sanna Karlströmin runoissa ole. Kun toinen häviää, jää väistämätön jälkikaiku. Jotta voi kuulla sen, on oltava tyhjä, ja tyhjään voi mahtua lohtua.
Jani Nieminen: Meren poika, joen poika. Like 2014.
Jari Niemisen rouhevat runot kertovat pojan elämästä. Lapsuuteen palaavan runoilijan tunneilmastoon kuuluu pelkoa ja uhoa mutta myös läheistä ystävyyttä tytön kanssa. Isättömän, herkän pojan huoli äidistä riipaisee. Kirkon ja uskontotuntien opit kaikuvat sitaatteina ja tärkeinä muistoina. Ne sukeutuvat osaksi runojen rujoa mielenmaisemaa.
Pentti Saaritsa: Julkiset salasanat. Siltala 2014.
Julkiset salasanat liikkuu vanhenemisen ja unohtamisen maailmoissa. Monipuoliseen kokoelmaan mahtuu niin viiltoja ihmiskunnan tilasta kuin parkaisuja sanojen kadotessa ja surumielisiä havaintoja kaiken katoavaisuudesta. Pentti Saaritsa kirjoittaa älyllisesti kirkasta ja nautittavaa runoutta oli sitten kyse avaimen katoamisesta tai kansainvälisestä pöytäseurueesta.
Jaa tämä artikkeli: