– En olisi alkanut kirjoittaa, jos en asuisi Ranskassa, Milja Kaunisto sanoo.
Äärimmäisyyksien keskiaika
Milja Kaunisto on historiafriikki.
Milja Kaunisto sairastui historiahulluuteen 14-vuotiaana, kun hän ensimmäistä kertaa muutti Ranskaan. Linnat, kartanot ja katedraalit tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Kului parikymmentä vuotta kunnes Kauniston historiahulluuden hedelmä, 1400-luvulle sijoittuva Olavi Maununpoika -romaanitrilogia, näki päivänvalon. Sen viimeinen osa Piispansormus (Gummerus) ilmestyi tammikuussa.
Kaunistoa kiehtoo keskiajassa se, että se oli äärimmäisyyksien aikaa: äärimmäinen valo kohtasi äärimmäisen pimeyden.
– Uskonto oli tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin tai koskaan sen jälkeen, mutta se sai myös kauhistuttavia ilmenemismuotoja: vallankäyttöä, kidutusta, omaisuuden haalimista ja noitarovioita. Samanaikaisesti ihminen pystyi järkeenkäyvästi selittämään Jumalan olemassaolon ja ihmissielun ja luomaan huikaisevia taideteoksia.
Kauniston trilogian päähenkilö on suomalaissyntyinen Olavi Maununpoika, Turun piispan Maunu Tavastin kasvatti, joka lähetettiin Pariisiin opiskelemaan teologiaa. Olavin hahmo pohjautuu todelliseen henkilöön, mutta romaanien tapahtumat ovat suurimmaksi osaksi Kauniston mielikuvituksesta lähtöisin.
Heittäytyminen keskiaikaisen kirkonmiehen nahkoihin ei ollut Kaunistolle vaikeaa. Hän on sitä mieltä, että tänä päivänä ihmisillä on samankaltaiset ongelmat ja pyrkimykset kuin keskiajallakin, eivätkä miehen ja naisen ajatusmaailmat juuri poikkea toisistaan.
– Kuvasin Olavissa ketä hyvänsä nuorta ihmistä, joka jättää kaiken tutun taakseen ja lähtee uuteen maailmaan.
Hankalampaa Kauniston oli hahmottaa sitä, millainen on ihminen, jonka jokaista elämän osa-aluetta hallitsee uskonto.
– Onko hän parempi ihminen, moraalisempi? Vai onko hän päinvastoin ahdistuneempi ja siksi alttiimpi hairahduksille? Kaunisto pohtii.
Toinen haaste oli uskottavan maailman luominen: miten kuvata hajut, maut, sarkavaatteen kosketus iholla tai nukkumapahnojen nipistely? Virikkeitä löytyi onneksi kotiseinien sisältä, sillä Kaunisto asuu Villecomtalissa Etelä-Ranskassa vanhan luostarikoulun siivessä.
– Täällä on aina kylmää ja vetoista. Lattialankkujen välissä on kirppuja. Täkäläinen perinneruoka on suurelta osin peräisin keskiajalta. Juustokeittoa lusikoidessaan saa suuhunsa maun, jonka Olavikin on maistanut: leivänjämiä, juustonkannikoita, kaalinlehtiä ja lihalientä.
Yksi Kauniston trilogian henkilöistä on nainen, joka elää miehenä voidakseen opiskella ja toimia vapaammin, sillä tuohon aikaan naisten elämänpiiri rajoittui kotiin.
– Nainen ei saanut omistaa mitään, päättää avioliitostaan eikä vaikuttaa syntyvien lasten määrään. Naista myös pelättiin, sillä hänen uskottiin olevan alttiimpi paholaisen juonille. Häntä piti siis valvoa, vahtia ja rajoittaa. Ei siis ole mikään ihme, että naisella saattoi olla motivaatiota esiintyä miehenä, jos tilaisuus tuli. Sen ajan ihmiset eivät juuri peseytyneet, joten sukupuoli saattoi hyvinkin pysyä salassa.
Näin Milja Kaunisto kuvaa seuraavaa kirjaansa: ”Luvassa on suuria tunteita ja suuria kohtaloita, jotka yhdistyvät pienen ihmisen harharetkiin.”
Jaa tämä artikkeli: