Ääripäitä on vain yksi
Sain kutsun TV2:n Homoiltaan. Vastasin heti, että kiitos, mutta en tule. En voinut kuvitella osallistuvani ohjelmaan, jolla oli niin älytön nimi. Vaikka en tuolloin vielä tiennyt, keitä muita ohjelmaan oli kutsuttu, ajattelin myös, etten halua viettää minuuttiakaan vapaa-aikaa minkään sorttisten huonosti käyttäytyvien ääriainesten seurassa.
Kuten tunnettua, Homoilta alitti kaikki odotukset. Seurauksetkin jo tiedetään. Kiinnostavia ovat silti ne reaktiot, joita viime päivinä on mediassa ja keskustelupalstoilla runsaasti käsitelty.
Yksi oudoimmista virhetulkinnoista on joidenkin piispojenkin viljelemä ajatus, jonka mukaan homokeskustelussa ovat nyt ”ääripäät vastakkain” ja ”malttia tarvitaan molemmilta osapuolilta”. Mitkä ääripäät? Ei kai esimerkiksi omaa elämäänsä elävä, tavanomaisia ihmisoikeuksiaan kaipaava sateenkaariperheen äiti edusta minkäänlaista ääripäätä? Mitä malttiin tulee, ruokotonta kieltä tuntuvat päästävän suustaan lähinnä sen varsinaisen ääripään edustajat, joten malttivaatimus olisi perusteltua kohdistaa heihin.
Pari viikkoa sitten olin asioimassa Tikkurissa ja puhuin juuri puhelimeen, kun muuan kiilusilmä ryhtyi opastamaan minua oikeaan ja aitoon kristinuskoon. Tämä hyveellinen kristitty kävi Harmagedonin taistelua ja näki minussa ja perheessäni kaikki Ilmestyskirjan kauhistukset. Minä yritin päästä hänen ohitseen kauppaan ostamaan pinaattikeittoa. Sopii kysyä, oliko ääripäitä paikalla kaksi, vai sittenkin vain yksi. Pelastauduin kauppaan ja ajattelin, että seurakuntavaaleissa meillä kummallakin on yksi ääni.
Kun puhuin eräälle ystävälleni uudistusmielisestä Tulkaa kaikki! -liikkeestä, ystävä huokasi ja sanoi, että kannattaisi mieluusti myös Menkää kaikki -liikettä, joka tyynesti osoittaisi ovea Luther-säätiölle ja sen hengenheimolaisille. Minä olen optimistisempi: kirkossa on kyllä tilaa, mutta yhteiselossa tarvitaan käytöstapoja. Niitä voi oppia missä iässä hyvänsä.
Johanna Korhonen
toimittaja
Jaa tämä artikkeli: