Heidi Jaatinen kuvaa huostaanottoa lapsen ja äidin näkökulmista.
Äidittömät
Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää. Gummerus 2014.
Heidi Jaatisen tunteisiin käyvä romaani kertoo huostaanotetun Hertan ja tämän äidittömän äidin Sistinjan tarinan. Hertan huostaanoton taustalta löytyy ylisukupolvista köyhyyttä, äidittömyyttä, alkoholismia, väkivaltaa ja irrallisuutta.
Nyky-Suomeen sijoittuvasta romaanista tulee paikoin mieleen Oiva Paloheimon 1950-luvulla kirjoittama Tirlittan, satu orpotytöstä. Jaatisen kirjassa on samaa sadunomaisuutta ja suojattomuuden tuntua. Välillä jopa hattaramaisen unelmoiva kieli kuljettaa psykologisesti tarkkasilmäistä tarinaa.
Miltä 11-vuotiaasta tuntuu jättää koti ja äiti selviämään itsekseen? Miten sopeutua Huostolaan muiden kovia kokeneiden joukkoon? Hertalle numerot ovat olemisen tukipuita: aina voi laskea ruutuja lattiassa tai numeroida ihmisiä. Vähitellen Hertta uskaltaa oireilla ja kapinoida väkivaltaisestikin.
Sistinjan väsyminen lapseensa, yksinäisyys ja lapsen ajoittainen unohtaminen kuvataan pelottavan tunnistettavasti. Mitä jos ei aina jaksakaan? Milloin elämä alkaa mennä sivuluisua?
Niin Sistinjan kuin Hertankin maailmassa poissaoleva äiti on kaipuun hämärä kohde. Hauraat fantasiat äidistä sekä erilaiset hylkäämis- ja pärjäämiskokemukset ovat riipaisevaa luettavaa. Etäisyys muihin ihmisiin on mittaamaton, kun olo on turvaton.
Miten oppia luottamaan elämään, kun kolhuja satelee joka puolelta? Tähän humaani romaani vastaa toiveikkaasti. Hertta ja Sistinja saavat ajan kanssa kasvaa ymmärtämään itseään ja elämäänsä.
Näin Jaatinen kirjoittaa: ”Niinä päivinä Hertta katsoi häntä pitkällä katseellaan. Punnitsi. Kipusi hänen syliinsä.”
Jaa tämä artikkeli: