Aikuiset kuriin

Aikuiset kuriin

Istun usein yksin junassa. Kiidän Suomen halki työn, elämän ja lasten perässä. Olen aina matkalla. Joskus tuntuu siltä, että päämäärällä ei ole niin väliä. Matka on tärkein.

Viime viikolla nousin junaan Tikkurilassa. Vastapäiselle penkille istui äiti pienen pojan kanssa. Kun konduktöörin pilli puhalsi, aloitti äiti pojan sättimisen. Paita oli likaantunut päiväkodin leikeissä, karkkipussi tipahti lattialle ja iPadin näyttö oli pojan sormien kosketuksesta likaantunut. Vähitellen pojan iloinen ilme suli junan penkissä suruksi ja murheeksi.

Erikoista näytelmää seuratessani aloin itsekin pyöriä penkissä. Lopulta ahdistuin niin pojan puolesta, että pakenin ravintolavaunuun.

Kun viimein palasin paikalleni, tilanne näytti vain pahenevan. Äiti valitti pojan liian kovasta äänestä ja turhasta pyörimisestä. Lopulta hän määräsi pojalle rangaistuksen: perjantain karkkipäivä on peruttu huonon käytöksen vuoksi.

Yritin katsoa poikaa lempeästi, mutta mikään ei auttanut. Kyyneleet valuivat hiljaa pitkin pojan suloisia poskia.

Tulin äärimmäisen vihaiseksi. Vaikka normaalisti en puutu toisten asioihin, nyt tein poikkeuksen. Kysyin äidiltä, miksi hän kaataa oman pahan olonsa poikansa päälle. Nainen suutahti, pakkasi tavaransa ja vaihtoi vaunua. Lähtiessään pieni poika loi minuun anovan katseen.

Mietin, että tämä maailma kaipaa enemmän sääntöjä aikuisille ja enemmän rakkautta lapsille. Silloin Jumalan valtakunta on tullut meidän keskellemme.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi