Aina mielessä
Jossakin ihmisen biologiassa tämä on, tämä miten isoäitiys muuttaa ihmistä. Ei mene tuntiakaan ajattelematta vauvoja.
Uudet tunteet ovat yllättäneet.
Ennen oli toisin. Oli hiukan kiusallista, kun joku vasta mummiksi tullut kaivoi laukustaan nipun valokuvia. Mummiudestaan seonnut esitteli kuvia kaljusta pallopäästä ja selosti tohkeissaan, miten käärö yrittää jo kierähtää, osaa hymyillä ja kuolaa. Varmaan hammas tulossa.
Ihmettelin, mutta kuuntelin kohteliaasti.
Nyt todistan kuin parannuksen tehnyt herätyskokouksessa: elämäni on muuttunut. Ennen en ymmärtänyt, mutta nyt näen. Vauva on suuri ihme ja lahja. Jokainen uusi opittu asia ja hammas on ilo.
Ennen pysähdyin lukemaan sunnuntailehden kuolinilmoituksia. Nyt katson tarkkaan vauvauutiset.
Huvittelen arvaamalla, onko kuvassa tyttö vai poika. Mietin nimen sopivuutta ja arvioin nimimuoteja.
Lempipuuhaani on vauvanvaatteiden hypistely. Vauvanvaatteiden kirpputorit ovat mainio tapa kierrättää. Katselen malttamattomana leluhyllyjä. Jokohan kannattaisi ostaa kirja? Olisiko helistin sopivampi?
Tässä sukupolvien ketjussa havahdun myös siihen, etten enää ole eikä minun tarvitse olla päävastuussa tämän yhteiskunnan rattaiden pyörittämisestä. Siitä vastaavat nyt nuoremmat.
Heidän vastuullaan ovat myös nämä pikkuiset viisaat olennot. Muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja tutkimalla on havaittu, että jokeltajat osaavat erottaa sydämelliset ja ilkeät ihmiset toisistaan. Vauvoilla on jo jonkinlainen laskutaitokin. Runsaan vuoden ikäiset osaavat jo ihmetellä, jos maitoa ja keksejä ei jaeta saman verran kaikille lapsille. Ne tietävät, mikä on reilua ja mikä ei.
Päävastuu on toisaalla, mutta isovanhempien iloinen etuoikeus on auttaa tarvittaessa.
Hyvät enkelit kaikkia maailman vauvoja ja heidän vanhempiaan suojelkoot.
Jaa tämä artikkeli: