AKT:n lakon vaikutus jäi vähäiseksi, Kirkko ja kaupungin jakelu onnistui sittenkin
Vielä torstaina 16. helmikuuta näytti siltä, että myös Kirkko ja kaupunki saattaa jäädä osittain jakamatta.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n lakon ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n tukitoimien vaikutus Postin jakeluun on jäänyt ennakoitua vähemmäksi. Postin mukaan tämän viikon Kirkko ja kaupunki -lehden jakelu toteutui 99-prosenttisesti. Osa helsinkiläisistä, espoolaisista, vantaalaisista ja kauniaislaisista Kirkko ja kaupungin lukijoista sai lehtensä jo keskiviikkona 15. helmikuuta.
Vielä torstaina 17. helmikuuta Posti tiedotti, että kirjeiden ja päiväjakelussa kulkevien sanoma- ja aikakauslehtien jakelu voi myöhästyä jopa viikosta kahteen viikkoon.
Autoliikennettä koskevan lakon ja PAU:n tukitoimien on ilmoitettu päättyvän 21.2., ellei sopua synny jo sitä ennen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
AKT:n lakko myöhästyttää Kirkko ja kaupungin jakelua
AjankohtaistaOsa lukijoista sai jo lehtensä, osalle lehti saapuu vasta viikon päästä.