AKT:n lakko myöhästyttää Kirkko ja kaupungin jakelua
Osa lukijoista sai jo lehtensä, osalle lehti saapuu vasta viikon päästä.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n lakko sekä Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n sille aloittamat tukitoimet myöhästyttävät pahasti Postin jakelua. Posti, joka ei ole lakon osapuoli, kertoo tiedotteessaan, että kirjeiden ja päiväjakelussa kulkevien sanoma- ja aikakauslehtien jakelu voi myöhästyä jopa viikosta kahteen viikkoon.
Kirkko ja kaupunki painettiin tiistaina, ja se oli tarkoitus jakaa pääosin torstaina. Osa lehden lukijoista ehti saada lehtensä, suurin osa ilmeisesti ei. Posti ei osaa tässä vaiheessa tarkasti arvioida Kirkko ja kaupungin jakelutilannetta.
Lehden lukijoiden, toimituksen ja sitä julkaisevien Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kannalta tilanne on hankala. Lehteä löytyy pieni määrä eri puolilla kaupunkeja olevista telinejakelupisteistä ja seurakuntien tiloista.
Kirkko ja kaupungin verkkosivuille ilmestyvät lehden kaikki jutut, ja lehti on luettavissa verkosta myös näköislehtenä. Verkkosivuilta on myös menohaku, josta löytyvät kaikki seurakuntien tapahtumat. Verkossa on myös paljon aineistoa, jota ei painetussa lehdessä ole.
Autoliikennettä koskevan lakon ja PAU:n tukitoimien on ilmoitettu päättyvän 21.2., ellei sopua synny jo sitä ennen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
AKT:n lakon vaikutus jäi vähäiseksi, Kirkko ja kaupungin jakelu onnistui sittenkin
AjankohtaistaVielä torstaina 16. helmikuuta näytti siltä, että myös Kirkko ja kaupunki saattaa jäädä osittain jakamatta.