Älä jätä
Ystävän menetys tuntui repivän sisukset hajalle. Hänen kanssaan oli ollut helppo hengittää, sillä hänen lähellään sai uusia voimia, maailma avartui uudella tavalla ja voimat kasvoivat. Ystävyys pani liikkeelle ajatuksia ja inspiroi. Sitä tunsi oivaltavansa enemmän ja syvemmin, olevansa itsekin ikään kuin enemmän.
Sitten tuli ikävä yllätys: ystävä otti etäisyyttä. Enää ei ollut mahdollista katsella ja tulkita maailmanmenoa toisen kanssa ja kautta. Oli pärjättävä omillaan.
Se sattui, sillä ystävästä oli tullut tuki ja turva. Oliko riippuvuus toisesta tullut liian suureksi?
Kun ihminen jää yksin, hänen on aikuistuttava, otettava elämä omiin käsiinsä. On suostuttava etsimään itse, erehtymään ja ajattelemaan itse. Se on tarpeen, sillä toisen puolesta joku ehkä saattaa kuolla, mutta jokaisen on elettävä oma elämänsä.
Helatorstain raamatuntekstissä puhutaan uskon aikuisuudesta. Tarkoitus ilmeisesti on, ettemme kristittyinä olisi alaikäisiä, joita kaikenlaiset tuulet heittelevät ja jotka ovat toisten pelinappuloita. Kypsyyteen kuuluu harkinta, järjen käyttö, uskallus ja ennen muuta kasvaminen.
”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, että heissä pysyisi rakkaus”, rukoili Jeesus eron hetkellä Jumalaa.
Eikö tässä ole jotain hyvin vapauttavaa: ystäviä ei kahlita sääntöihin ja yksityiskohtaisiin ohjeisiin vaan kasvavaan rakkauteen ja keskinäiseen yhteyteen.
Elämä näyttää, mitä vastaan tulee.
Jaa tämä artikkeli: