Älä pelkää!
7.7. vuonna 2005 Lontoossa tehtiin terrori-isku. Iskussa kuoli yli 50 ihmistä ja loukkaantui useita satoja. Pommi-iskut kohdistettiin suurkaupungin hermoon — metroon ja bussiin. Pian tapahtumien jälkeen Camden Townissa, ei suinkaan Lontoon hienoimmassa ja kalleimmassa kaupunginosassa, eräs nuori mies käynnisti kansalaiskampanjan. Sen sloganiksi tuli “We are not afraid”. Kampanja levisi verkossa hetkessä ympäri maailmaa. Toivo tarttui ihmisestä toiseen. Kuvat ja erilaiset julisteet viestivät: Me emme pelkää! Me emme anna pelon halvaannuttaa ja hallita elämää!
Tänä keväänä suomalaisessa mediassa on puhuttu paljon vihasta. Vihaviestejä on löydetty niin verkosta kuin eduskunnastakin. Vihaa on päivitelty, se on tuomittu ja sille on etsitty selitystä ja syytä.
Pääkaupunkiseudun lehdistä on saatu lukea viime viikkoina, miten bussikuskeja on potkittu ja ihmisten päälle hyökätty. Nykyisessä metropoli-Suomessa vihan kohteeksi voi joutua kuka tahansa, joka vain puhuu väärää kieltä, pukeutuu väärin, uskoo väärin tai näyttää muuten väärältä. Valtaa pitävät entistä äänekkäämmin verkossa, kaduilla, asemilla ja ostareilla isänmaan puhtauden puolustajat.
Viha leviää, koska me annamme sen levitä. Me, jotka emme kirjoita vihaposteja, emmekä huuda tai raivoa kadulla, olemme hiljaa, käännämme katseen pois ja yritämme olla näkemättä ja kuulematta. Me annamme vihan levitä, koska me pelkäämme tai olemme voimattomia. Pelkäämme puuttua junissa, busseissa ja kaupan kassajonoissa toistemme tekemisiin ja sanomisiin. Pelkäämme oman nahkamme puolesta.
Välinpitämättömyys on tervettä itsepuolustusvaistoa, sanoo joku. Lisää vartijoita, huutaa toinen. Kolmas pakenee parempien ihmisten kaupunginosaan, henkilökohtaisesti räätälöityjen palvelujen äärelle. Pois silmistä, pois mielestä.
Hyvät ihmiset, entäpä jos me aloittaisimme sen kampanjan? Tänään en pelkää.
Jaa tämä artikkeli: