Älkää pelätkö
Joulu 2014. Ihminen peittää pelon vihalla. Rakkaus voittaa vihan, koska rakkaudessa ei ole pelkoa.

Joulu 2014. Ihminen peittää pelon vihalla. Rakkaus voittaa vihan, koska rakkaudessa ei ole pelkoa.

Älkää pelätkö

Vuosi 2014 on ollut täynnä väkivaltaa. Toimittaja kirjoitti siitä joulusaarnan.

Teksti Juhani Huttunen
Kuva Sirpa Päivinen

Itsenäisyyspäivänä anarkistit polttavat Suomen lipun Tähtitorninmäellä. Minä leivon joulupipareita. Lehtihaastattelussa räppäri Iso H eli Henrik Rosenberg kertoo osallistuvansa mielenosoitukseen, koska Suomi ei ole enää itsenäinen. Satayksivuotiaasta kahden sodan veteraanista Hannes Hynösestä tulee juhlien säihkyvin tähti. Hänestä leviää Twitterissä kuva, jossa on teksti: ”Se oikea Iso H.”

Pipareihin tulee maustepippuria. Eksoottinen Karibian myrtti, Jamaica pepper, tuoksuu myyttiseltä 1950-luvun suomalaiselta kotiruoalta. Ei ole sattumaa, että vuosien ajan juuri itsenäisyyspäivän illallista varten valmistan ruskean kastikkeen, johon tulee maustepippuria. Sen haistaessani tunnen, että elämä kantaa.

Viime vuonna joulu oli lumeton. Vesi ojanpohjalla jäätyi vasta lauantaina 11. tammikuuta. Seuraavan viikon keskiviikkona Reuters kertoi, että buddhalaisen Myanmarin armeija edelleen raiskaa muslimeja. Uhreista nuorimmat ovat kahdeksanvuotiaita. Vain harva puhuu Myanmarista.

Maaliskuussa Eurooppa seuraa tyrmistyneenä, kun Venäjä valtaa Krimin. Huhtikuussa sanon toimituksen kokouksessa, että minulla on tunne kuin olisi vuosi 1936. Berliinin kesäolympialaiset oli valtava propagandatapahtuma, jossa vieraanvarainen isäntä kutsui kansat yhteen kohtaamispaikkana pahuuden ydin. Onko niin, että katastrofin edellä suuria urheilujuhlia järjestetään niin sanotuissa ongelmamaissa? Sotši, Minsk ja Doha tuntuvat absurdeilta.

Syyskuussa vasemmistolainen professori John J. Mearsheimer kirjoittaa Foreign Policy -lehdessä Ukrainan kriisistä. Hänen mielestään Ukrainan halu siirtyä läntiseen leiriin loukkaa Venäjää. Ukrainan pitäisi tyytyä osaansa neutraalina pehmikkeenä idän ja lännen välissä. Nyt Venäjä on uhattuna. Se pelkää.

Mekin pelkäämme. Joulukuussa venäläiset sotakoneet lentävät Suomen ohi Itämerelle.

"Jotkut muslimit piilottivat kristittyjä ihan niin kuin muutamat harvat kristityt toisen maailmansodan aikana olivat piilotelleet juutalaisia.”

Syyrian käskynhaltija Publius Sulpicius Quirinius puhuu latinaa. Hän on vähän yli 50-vuotias sotaa nähnyt mies, joka on raivannut tiensä hyvään asemaan Rooman hallinnossa. Syyriassa hän on saanut määräyksen järjestää verotus. Se koskee myös Juudeaa, Samariaa ja Idumeaa. Karismaattinen rabbi Juudas Galilealainen ryhtyy aseelliseen kapinaan. Syyriassa on neljä legioonaa, yhteensä ainakin 16 000 jalkaväkisotilasta. Quirinius tyrehdyttää kansannousun määrätietoisesti.

Tämä on sitä historiaa, josta jouluna luetaan. Joosef ben Jaakov ja hänen kihlattunsa Mirjam, joka odottaa lasta, joutuvat maksamaan keisarille veroa. He matkustavat Betlehemiin, sillä Joosef kuuluu Daavidin sukuun. Silloin Mirjamin kohtu alkaa supistella. Hän synnyttää poikalapsen kallioluolastossa. Pojan nimi on Jeshua ben Joosef.

”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa”, jouluevankeliumissa sanotaan. Paimenet ovat suojaisassa paikassa oliivilehdossa tai kallionkolossa. Heillä on tuli, joka pitää villieläimet loitolla. ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu”, he voivat hyräillä. Heillä ei ole pelättävää. Tämä on vain yksi yö yksitoikkoisessa elämässä. Sitten alkaa tapahtua.

”Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää pelätkö!’ Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Kuningas Daavid oli paimenpoika, ja hallitsijaa verrataan paimeneen. Kun Israelissa asetettiin virkaan kuningas tai ylipappi, hänen päänsä voideltiin oliiviöljyllä. Messias eli Kristus tarkoittaa voideltua. Paimenet ymmärtävät asian.

Paimenten lammasniitty on Beit Sahourin kylässä noin kolmen kilometrin päässä Betlehemistä itään. Katolilaisilla ja ortodokseilla on ollut siellä vuosisatojen ajan omat aidatut ketonsa pyhiinvaelluskohteina. 300-luvulla keisari Konstantinus rakensi Betlehemiin syntymäluolan päälle Jeesuksen syntymäkirkon.

Sotši, Minsk, Doha. Marraskuussa urheilutoimittaja Niki Juusela arvostelee Ylen nettisivuilla jyrkin sanoin kansainvälistä yleisurheiluliittoa IAAF:ää päätöksestä järjestää vuoden 2019 MM-kisat Qatarissa. ”Kymmenet ja taas kymmenet rakennusmiehet ovat saaneet surmansa olosuhteissa, joissa ihmishenki on korvattavissa yhtä nopeasti kuin seuraava bussi täynnä pakistanilaisia työmiehiä avaa ovensa”, Juusela kirjoittaa.

Qatarin väitetään rahoittaneen arabikevättä, jossa islamistit ovat kaataneet neuvostoaikana syntyneitä sosialistidiktatuureja. Marraskuun alussa Qatar kuitenkin liittyy Yhdysvaltain johtamaan rintamaan Isisiä vastaan. Isis on iskeytynyt tajuntaani vasta kesäkuussa. Syyskuussa presidentti Barack Obama sanoo, että Isis ei ole islamia. Suomessa kymmenet muslimit ovat radikalisoituneet. Obaman viesti on tärkeä täälläkin. Mieleeni juolahtaa omituinen ajatus. Jos Isis – ja sen ytimessä oleva Saddamin ajan upseeristo – on luopunut islamista, eikö silloin Irakin heimopäälliköillä ole lupa tappaa?

Lokakuussa toivon hartaasti, että Isisin vainoamat kurdit saavat lisäaseistusta. Tämä on kurdien talvisota. Tuleeko maailma paremmaksi sillä, että Lähi-itään viedään lisää aseita, kysyy kaverini. Tulee, minä kovetun. Kurkunleikkaajat kuriin! Nyt ei ole aikaa huulilävistyshippien rauhanmarsseille. Levantissa teurastetaan kymmeniätuhansia viattomia julmasti. Idealismi on hienoa mutta hidasta. Säästämme enemmän, kunhan sodan haitta on pienempi kuin siitä saatava hyöty.

Syyskuussa istuin tiedotustilaisuudessa. Edessäni oli lasillinen appelsiinimehua. Amerikkalaisen satelliitti-kanavan SAT-7:n perustaja Terence Ascott ja arabiankielisten kanavien kanavajohtaja Rita Elmounayer näyttivät videohaastatteluja vainotuista kristityistä ja muslimeista, jotka kertovat, että Isisin vuoksi heidän sunnalainen identiteettinsä on kriisissä. Kun kristittyjen vainot Irakissa kiihtyivät, jotkut muslimit piilottivat kristittyjä ihan niin kuin muutamat harvat kristityt toisen maailmansodan aikana olivat piilotelleet juutalaisia.

"Jeesus menee johdonmukaiseen päätepisteeseen. Meidän hyvyytemme ei saa tuntea rajoja, koska Jumala ei tunne sellaisia rajoja.”

Jeesukselle karttui ikää ja viisautta. Luukas kirjoittaa, että ”Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä”. 12-vuotiaana Jeesus vietiin Jerusalemin temppeliin, jossa hän ”istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä”. Ihmiset olivat ymmällään Jeesuksen viisaudesta.

”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia”, Jeesus sanoo aikuisena.

Kärsimyksestä oli tullut juutalaisuudessa ongelma, kun kokemus osoitti, että jumalaton menestyi, mutta hurskaan kävi huonosti. Maailma ei vastannut hyvyyteen hyvyydellä. Missä oli oikeudenmukaisuus?

Rabbit alkoivat ajatella, että ihmisen on mahdoton tietää, mihin Jumala asettaa armonsa rajat. Kukaan ei ole moraalisesti täydellinen. Sen vuoksi hyvän ja pahan jakolinja on piirrettävä jokaisen omaan sydämeen. Juuri epätäydellisyys tekee ihmisistä tasa-arvoisia. Jeesus opettaa, että taivaallinen Isä ”antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille”.

Solidaarisuus syntisiä ja moraalittomia ihmisiä kohtaan tuli rabbiinisessa opetuksessa niin olennaiseksi, että 300-luvulla elänyt talmudisti Abbahu kärjisti Jeesuksen opetusta entisestään: ”Sadepäivä on ylösnousemuksen päivääkin suurempi, sillä jälkimmäinen hyödyttää vain hurskasta, kun taas ensimmäinen koskee yhtä lailla syntistä ja hurskasta.”

Se on vaikea läksy. Mutta Jeesus menee johdonmukaiseen päätepisteeseen. Meidän hyvyytemme ei saa tuntea rajoja, koska Jumala ei tunne sellaisia rajoja. Niinpä Jeesus sanoo: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Kylmä sota jäsentää maailman niin, että karkeasti ottaen Venäjä, Syyria, Iran ja Kiina kuuluvat samaan leiriin. Vastapäätä ovat EU ja Yhdysvallat. Irakin sodan jälkeen Yhdysvalloilla on vain vähän ystäviä Lähi-idässä. Suunnilleen tästä menee jakolinja, jonka toisella puolella homoseksuaalit ovat alituisessa vaarassa tulla vangituksi, pahoinpidellyiksi tai tapetuiksi.

Perjantaina 28. marraskuuta eduskunta näyttää, miten jakautunut Suomi on tässä asiassa. Lakialoite sukupuolineutraalista avioliittolaista menee läpi äänin 105–92. Loanheitto netissä alkaa. Joku saa käsiinsä kirkon nettityöntekijän tunnukset ja kirjoittaa keskustelupalstalle rivouksia. Olen vihainen. Tiedän, että viha plus viha ei ole yhtä kuin rakkaus. Silti yritän voittaa vihan vihalla.

On kyllä muutakin, mikä häiritsee. Tuntuu, että vuonna 2014 kirkossa ei ole muita puheenaiheita. Tästä on tullut edunvalvontajärjestö. Kirkossa osataan lajitella roskat ja esittää korkeaa moraalia. Kirkko on niin itseriittoinen, ettei se muista itse vastustaneensa ihmisoikeuksia, jotka alun perin Jumalan sijasta edustivat humanistista ihmisen uskoa itseensä. Nyt kirkko on kuin maailmankaikkeuden radikaalein ja eettisin kehitysyhteistyöjärjestö, johon luutuneilla junteilla ei ole asiaa. Lopputuloksena kirkko mediassa ja julkisuudessa ei puhu Jumalan pelastavasta läsnäolosta ja uhrista. Alkaa hämärtyä, mitä ne sanat edes tarkoittavat.

Epäily kasvaa entisestään. Edes jouluevankeliumi ei ole sanasta sanaan totta. Kun Quirinius kantoi veroa Roomalle, Jeesus oli jo 10-vuotias. Hän ei syntynyt Betlehemissä vaan todennäköisemmin Nasaretissa. Syntymäkirkko ja paimenten keto ovat vaikuttavia pyhiinvaelluspaikkoja, mutta luultavasti eivät historiallisia. Tietääkö edes kirkko, mikä on kirkko?

Seimessä makaa lapsi. Ulkona on viima, sillä Nasaret on hyvin tuulinen kylä. Lapsi haistaa äidin. Kirkon uskossa tämä vauva on niin kuin kaikki vauvat. Hänellä on vilu ja nälkä. Äiti herää monta kertaa yössä syöttämään häntä.

Kirkon uskossa tämä vauva on myös Jumala. Jumalalla on vilu ja nälkä. Äiti on synnyttänyt Jumalan ja ottaa hänet rinnoillensa. Tämä tapahtuu monta kertaa yössä, sillä Jumalalla on usein nälkä.

Vaikka en ymmärtäisi tästä mitään, kapaloissa nukkuva vauva herkistää. Me olemme kaikki olleet pieniä vauvoja, eikä meissä ollut mitään pelättävää. Mutta aikuisina me alamme pelätä toisiamme niin, että sota pauhaa. Kaikkein pelottavinta on juuri pelon näyttäminen. Viha on se voima, jolla ihminen peittää pelon. Viharikokset ovat pelkorikoksia. Mikä pelon voittaisi? Vastaus on aina sama yksinkertainen: rakkaus. Vain rakkaus voittaa vihan, koska rakkaudessa ei ole pelkoa.

Keskiviikkoiltana 10. joulukuuta ystävä lähettää viestin uudesta Youtube-videostaan: ”Tehtiin koulureggaeta.” Luulen, että kyseessä on huumorivideo, mutta ei. Kaverini ovat taitavia muusikoita. Heidän versionsa ranskalaisesta kansanlaulusta Heinillä härkien kaukalon soi yksinkertaisella poljennolla. Se liikuttaa perinpohjaisesti. ”Enkelparven tie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan...”

Ei seimessä nukkuvaa Jumalaa, Rakkautta, ole tarkoitus ymmärtää älyllisesti. Rakkautta mennään katsomaan kuin valoa. Me emme valaise tekstiä, vaan teksti valaisee meidät. Valossa kylvetään.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city