null Antakaa anteeksi

Antakaa anteeksi

Kristinusko on mahdollisuus tulla ihmisen kokoiseksi. Kristinuskon ja erityisesti luterilaisuuden ongelmana pidetään hankalasti markkinoitavaa ihmiskuvaa: ihminen on syntinen ja tarvitsee anteeksiantoa. Tähän ihmiskuvaan kätkeytyy kuitenkin vapauttava voima: ei tarvitse piilotella sitä, mikä on.

Syntisenä pidetty nainen tuli uskonnollisissa piireissä arvostetun miehen kotiin. Hän alkoi voidella Jeesuksen jalkoja käsittämättömän kalliilla voiteella. Hän alkoi itkeä, mutta kuivasi kyyneliensä aiheuttaman sotkun hiuksillaan. Jeesus hyväksyi naisen teon ja moitti isäntää siitä, että tämä ei sitä hyväksynyt. Nainen sai kuulla: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi”.

Mitä tapahtui? Isäntä tunsi uskonnollisen arvostuspelin ja osasi hankkia asemaa ja statusta. Hän oli myös täysin tyytyväinen siihen, että kylässä oli syntisenä pidetty nainen. Pyramidi oli tukeva. Uskonnollista egoansa pönkittääkseen hän vielä kutsui arveluttavan, mutta laajaa arvostusta nauttivan kiertävän opettajan aterialle. Se, että Jeesus antoi naiselle tämän synnit anteeksi, sekoitti sosiaalisen pakan. Nainen oli avoin omasta elämästään ja se kelpasi Kristukselle. Isäntä, joka piti kiinni omista ansioistaan ja sosiaalisesta statuksestaan, jäi läheisen yhteyden ulkopuolelle.

Anteeksiantamisen ilmapiirissä uskaltaa kohdata omat elämänvalheensa – ja vahvuutensa. Voi tulla ihmisen kokoiseksi ja antaa muillekin anteeksi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.