Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan kaikki ideologiat voivat johtaa vaarallisille vesille, jos niiden avulla perustellaan oman ryhmän erinomaisuutta ja toisten ryhmien alempiarvoisuutta. Luoma puhui maanantaina 2.11. kirkolliskokouksen avausistunnossa Turussa.
Arkkipiispa Luoma on huolissaan vastakkainasettelujen jyrkkenemisestä – hänen mukaansa dualismi on harhaoppi, joka luo ympärilleen eriarvoisuutta ja vihaa
Jakolinja hyvän ja pahan välillä kulkee jokaisen ihmisen sisimmässä, ei ihmisten välillä, arkkipiispa muistutti kirkolliskokouksen avauspuheessa.
Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli kirkolliskokouksen avauspuheessaan dualistista maailmankuvaa, johon kuuluu mustavalkoinen jako meihin ja muihin, hyvän puolella oleviin ja pahan puolella oleviin. Hän käytti esimerkkinä Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan, patriarkka Kirillin viime kesänä julkaisemaa kirjaa, jossa patriarkka kehystää Venäjän hyökkäyssodan ”valon puolella” olevan Venäjän taisteluna ”tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan”.
Luoman mukaan ajatus Jumalan puolueellisuudesta ei ole uusi. Sama näkemys on toistunut lukemattomissa sodissa, konflikteissa ja pienemmissä riitatilanteissa kautta maailmanhistorian, myös kristillisen kirkon ja Suomen historiassa. Myös erilaiset sekulaarit ideologiat, esimerkiksi fasismi, ovat omaksuneet dualistisen maailmankuvan.
– Dualistisilla maailmankatsomuksilla on aina kannattajansa, sillä ne tarjoavat helpon ja yksinkertaisen tavan hahmottaa monimutkaista ja nopeasti muuttuvaa maailmanmenoa. Dualististen jakolinjojen kummallakin puolella on halua uskoa, että juuri me olemme valon ja totuuden asialla, Luoma sanoi.
Hän totesi, että kaikki ideologiat, olkoot ne poliittisia tai uskonnollisia, voivat johtaa vaarallisille vesille, jos niiden avulla perustellaan oman ryhmän erinomaisuutta ja toisten ryhmien alempiarvoisuutta. Erimielisyys kuuluu Luoman mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, tarkoitushakuinen polarisaation kiihdyttäminen sen sijaan ei.
– On huolestuttavaa, että demokraattisissa yhteiskunnissa toimii voimia, jotka lietsovat tarkoituksellisesti riitoja ja syventävät erimielisyyksiä saavuttaakseen omat päämääränsä. Silloin jakoa meihin ja muihin perustellaan usein jakona valon ja pimeyden, totuuden ja harhan, oikean ja väärän välillä.
Arkkipiispa korosti, että kirkkojen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää, että kuvatun kaltainen dualistinen maailmankuva tunnistetaan harhaopiksi.
– Tällainen dualismi luo ympärilleen eriarvoisuutta ja vihaa ja siten syventää polarisaatiota. Jumala loi maailman hyväksi, eikä edes synti ole voinut tätä Jumalan luomisteon hyvyyttä tuhota. Edelleen on tarpeen muistaa se erityisesti luterilaiseen ihmiskuvaan kuuluva yksityiskohta, että kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai pelkästään paha. Syntiin langenneenakin hän on edelleen Jumalan kuva, jolla on mittaamaton arvo. Martti Lutherin mukaan kristitty on sekä syntinen että vanhurskas. Se tarkoittaa, että jos tehdään jakoja hyvään ja pahaan, se jakolinja kulkee jokaisen sisimmässä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Arkkipiispa Tapio Luoma julkaisi 15 muun kirkonjohtajan kanssa yhteisen kannanoton: ”Vihollisen rakastaminen on vahvin vastalääke polarisaatioon”
AjankohtaistaMukana kannanotossa ovat muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elia ja Suomen katolisen kirkon piispa Raimo Goyarrola.