null Artesaaniopiskelija valmisti alttarivaatteet

Piirtäminen on vaateartesaaniksi opiskelevalle Tuulia Harjunmaalle erityisen rakas harrastus. Hän on luonnostellut käsin kaikki Soden kappelin alttarivaatteiden kuvat.

Piirtäminen on vaateartesaaniksi opiskelevalle Tuulia Harjunmaalle erityisen rakas harrastus. Hän on luonnostellut käsin kaikki Soden kappelin alttarivaatteiden kuvat.

Artesaaniopiskelija valmisti alttarivaatteet

Pitkä pöytä pursuaa erilaisia kankaita ja värejä. Pöydän päässä nuori nainen asettelee huolella puista kehikkoa, seulaa, vihreän liinan päälle.

Seulan pohjalta paljastuu kuva veneestä. Aallot pienen paatin ympärillä on kuvattu muutamalla viivalla, mutta kuvasta välittyy myrskyisä tunnelma.

”Halusin välttää perinteistä kirkon tyyliä ja tuoda tekstiileihin omaa näkemystäni. Jokaisen työn kohdalla piti miettiä symboliikkaa tarkasti, sillä tahdoin symbolit näkyvästi esille”, Espoonlahden seurakunnan nuorisotila Soden kappelin alttarivaatteet suunnitellut ja toteuttanut Tuulia Harjunmaa kertoo.

Alttariliinojen suunnittelu tuntui omalta

Kahdeksantoistavuotias Harjunmaa opiskelee Omnian ammattiopistossa vaateartesaaniksi. Hän toteaa, ettei edes ymmärtänyt jännittää laajan toimeksiannon vastaanottamista.

”Aihe kiinnosti heti ja hommaan vaan ryhdyttiin. Tämä on ollut mukava ja kiinnostava projekti ja olen oppinut matkan varrella todella paljon.”

Ideoita ja taustatietoa Harjunmaa onki muun muassa internetistä. Hänen äitinsä työskentelee kirkkohallituksen palveluksessa ja isä on toiminut urkumusiikin professorina. Harjunmaa kertookin saaneensa vanhemmiltaan tärkeää taustatukea toimeksiannon toteuttamiseen.

Antoisinta on ollut valmiin lopputuloksen näkeminen ja onnistumisen tunne. Ihan kaikki ei kuitenkaan ole mennyt suunnitelmien mukaan.

”Joskus tulee mutkia matkaan. Punaisen alttarivaatteen kanssa tuli ongelmia, koska unohdin saumavarat ja painoin kuvion liian lähelle reunaa. Virhe saatiin onneksi korjattua”, Harjunmaa hymyilee ja vilkaisee vieressä istuvaa Tekstiilipajan ohjaaja Emmi Topparia.

”Se virhe saatiin ratkaistua oikein mainiosti”, Toppari toteaa salaperäisesti.

Haastava työ vaati osaavan tekijän

Kirkkotekstiilien vaativan luonteen vuoksi työtä ei voitu antaa tehtäväksi kenelle tahansa.

”Tuulia on todella lahjakas ja hänellä on jo ammattitaitoa pohjalla. Lisäksi hän on loistava piirtäjä, joten tiesin, että luonnosten tekeminen onnistuu häneltä hyvin”, Toppari kertoo.

Alttarivaatteiden toivottiin poikkeavan perinteisestä linjasta. Lopputuloksena liinoihin valittiin Harjunmaan piirtämien luonnosten perusteella kuvitus, joka on toteutettu muun muassa kirjomalla ja painamalla. Harjunmaa on myös värjännyt osan alttariliinoista pesukonevärjäyksellä.

Espoonlahden seurakunnan nuorisotyönohjaaja Juhana Malme tilasi kappelin alttarivaatteet, neljä alttariliinaa, nuorten tekstiilipajalta jo jokin aika sitten. Tekstiilipaja on tarkoitettu 17–24-vuotiaille työttömille nuorille ja tarjoaa heille mahdollisuuden harjoitella kädentaitoja. Nuorten tekemiä käsitöitä on myynnissä Omnian omassa OmniaShop -myymälässä.

Osa pajan nuorista opiskelee Omniassa käsi- ja taideteollisuuspuolella, kuten Harjunmaa, joka suoritti alttarivaatteiden valmistamisen yhteydessä kulttuurilähtöisen valmistamisen opintoja sekä yhden näyttötutkinnon.

Alttarivaatteet vihittiin käyttöön Soden kymmenvuotisjuhlissa 28.huhtikuuta 2012.

”Pidän käytännön työstä ja tulevaisuudessa haluan tehdä jotakin käsilläni. Alttarivaatteita tehdessä ja luonnostellessa minusta alkoi tuntua, että oma tyylini tekstiilitöiden parissa on lähellä löytymistään”, Harjunmaa sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Dora Jung tunnetaan pellavaliinoistaan, mutta kirkkotekstiilien suunnittelijana hän on monelle tuntemattomampi

Hyvä elämä

Dora Jung suunnitteli uransa aikana yli 600 kirkkotekstiiliä.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.