null Arvaamaton paha

Arvaamaton paha

Sain autooni puhelun: laita radio päälle! Soittajan ei tarvinnut sanoa enempää. Mieleen tuli heti ajatus: ei kai taas.

Jotakin suomalaisessa yhteiskunnassa on peruuttamattomasti muuttunut. Elämä on tullut entistäkin arvaamattomammaksi. Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki ja nyt Sello ovat lisänneet synkkään väkivaltatodellisuuteemme uuden elementin, joukkosurman, jossa elämässään pettynyt tekijä surmaa joukon muita ihmisiä ja itsensä. Uhrit ovat joko täysin sivullisia tai sellaisia, jotka tekijä omassa vääristyneessä mielessään kokee tavalla tai toisella syypäiksi ahdistukseensa. Teossa on iso annos narsismia: omaan minuuteen kohdistunut loukkaus koetaan niin suureksi, että se oikeuttaa tappamaan monta muuta. Kosto, tai mikä muu motiivi sitten onkaan, antaa ihmisen sisällä pahalle ylivallan.

 

Vaikka joukkosurmissa on jotakin yhteistä, niissä on myös omat erityispiirteensä. Sellon murhissa oleellisin asia on lähisuhdeväkivalta. Toinen tärkeä keskustelunaihe on laittoman aseen hallussapidosta tulevat seuraamukset. Jos ihmisellä on laiton ase ja rikollista taustaa, ovatko sakko ja aseen takavarikointi riittäviä rangaistuksia? Olisiko syytä selvittää, mihin asetta arvellaan tarvittavan?

Lähisuhdeväkivallan seurauksena kuolee joka vuosi 15–20 suomalaista naista ja joskus jokunen mieskin. Silloin tällöin lööppeihin kipuaa tapaus, jossa pelkkä kumppanin tai ex-kumppanin surmaaminen ei ole riittänyt, vaan uhriksi on joutunut koko perhe. Sairaalloinen mustasukkaisuus ja omistushalu johtavat siihen, että lukemattomat naiset kärsivät väkivallasta. Mitä merkitystä on lähestymiskiellolla, jos sitä ei kunnolla valvota ja systemaattisesta vainoamisestakin selviää suhteellisen pienillä rangaistuksilla?

 

Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että tehdään rikosten estämiseksi se, mitä laeilla voidaan tehdä. Sellaisia lakeja ei kuitenkaan voida säätää, että koskaan ei tapahtuisi mitään pahaa. Vaikka meissä ihmisissä on paljon hyvää, meissä on myös pahaa. Jos haluamme voimistaa hyvää, pahuutta ei pidä lakaista maton alle. Siihen pitää suhtautua realistisesti ja luoda sille vastavoimia: vahvistaa toinen toisistamme välittämistä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.