Outoa vetovoimaa. Krista Kosonen säväyttää palvotun Jelenan roolissa. Kuva: Stefan Bremer
Arvio: Hukattua elämää
On melkoinen kokemus katsoa peräkkäin kahden suuren teatterin versiot samasta klassikkoteoksesta. Anton Tšehovin Vanja-enon ensi-ilta oli ensimmäisenä Kansallisteatterissa, Paavo Westerbergin ohjaamana. Hän on työstänyt näytelmän yhteistyössä dramaturgi Eva Buchwaldin kanssa. Heidän suomennoksessaan kieltä on muokattu alkuperäistä tekstiä modernimmaksi.
Näytelmän tapahtumat sijoittuvat maatilalle, jossa Vanja-eno on puurtanut vuosikausia sisarvainajansa tyttären Sonjan kanssa. Nyt Sonjan isä, professori Serebrjakov, on muuttanut sinne nuoren vaimonsa Jelenan kanssa. Omalaatuinen pariskunta on saattanut tilan asukkaineen kaaokseen.
Westerberg on valinnut pelkistetyn tyylilajin. Tummiin asuihin puetut henkilöt luovat Markus Tsokkisen hieman aavemaisessa lavastuksessa vahvan vaikutelman siitä, että pinnan alla väreilee. Sitä korostetaan eri muodoissa vedellä ja musiikilla.
Vanja-enon henkilöhahmot tulevat lähelle nykyihmistä. Kun 47-vuotias Vanja tajuaa, että hän on uhrannut tilan vuoksi koko elämänsä eikä saa kauniilta Jelenalta vastakaikua tunteisiinsa, hänen tuskansa todella koskettaa.
Myös näytelmän muut henkilöt tavoittelevat elämäänsä rakkautta tai ylipäätään merkitystä, sitä saavuttamatta. Nämä oman elämänsä sivuhenkilöt puhuvat ääneen ahdistuksestaan, mutta yhtä lailla siitä kertovat puheen välillä olevat tauot. Silti monitasoinen näytelmä ei ole lohduton vaan sisältää myös lempeää komiikkaa. Ja päättyväthän kärsimykset, Sonjan sanoin, taivaassa. Kiinnostavaa on, että 1899 valmistuneessa teoksessa pohditaan paljon työnteon ja luonnonsuojelun merkitystä.
Näyttelijäkaartista mieleen syöpyvät varsinkin Kristo Salmisen epätoivoinen Vanja-eno, Krista Kososen karismaattinen Jelena, Eero Ahon intohimoinen tohtori Astrov ja Emmi Parviaisen rakastunut Sonja.
Tšehov-ohjaajana tunnetuksi tullut unkarilainen Tamás Ascher on ohjannut Helsingin Kaupunginteatterin Vanja-enon. Tämän version suomennoksen on tehnyt Teemu Kaskinen, ja se noudattaa tarkemmin alkuperäistä tekstiä. Esitys on myös perinteisempi, ja sitä myötäilevät unkarilaisen Zsolt Khellin lavastus ja Györgyi Szakácsin puvustus.
Kaupunginteatterin Vanja-enoon on valittu koominen vire, onhan Tšehov itsekin kutsunut näytelmäänsä komediaksi. Näyttelijät tekevät tässä tyylilajissa loistavaa työtä. Elämässään hukassa olevia päähenkilöitä esittävät Santeri Kinnunen (Vanja-eno), Martti Suosalo (tohtori Astrov), Anna-Maija Tuokko (Jelena) ja Iida Kuningas (Sonja). Oma lukunsa on Esko Salmisen professori Serebrjakov, sillä Salminen repäisee despoottisen kihtipotilaan roolista suorastaan performanssin.
Näytelmän syvälliset pohdinnat jäävät kuitenkin liiaksi vauhdikkaan kohelluksen varjoon. Näytelmään olisi kaivannut pisaran tšehovilaista surumielisyyttä. Dramaattista tehoa vie myös se, että esirippu lasketaan lavastuksen vaihtamiseksi kahteen otteeseen.
Kannattaa joka tapauksessa mennä katsomaan molempien teatterien teokset, sillä tarjolla on laadukasta draamaa.
Paavo Westerbergin Vanja-enon
ensi-ilta Kansallisessa 17.9., Tamás
Ascherin Vanja-enon ensi-ilta
Kaupunginteatterissa 18.9.
Jaa tämä artikkeli: