Johanna Korhosen mukaan ihmisellä on biologis-perinnöllinen taipumus polarisoida asioita mustavalkoisemmiksi kuin ne ovat. Kuva: Hans v. Schantz
Arvio: Johanna Korhosen kirja lisää ymmärrystä erimielisyyksiin
Mikä meitä riivaa valottaa, kuinka eri tavalla maailman voi nähdä.
Yhdysvaltain presidentinvaaleissa "me vastaan ne" -ajattelu kärjistyi äärimmilleen. Siinä faktoilla ei ollut juurikaan väliä ja moni äänestäjä tuntui valitsevan puolensa mielikuvien perusteella, protestiksi ja jopa omaa etuaan vastaan.
Toimittaja Johanna Korhosen kirja Mikä niitä riivaa? auttaa ymmärtää niin maailmaa, Suomea kuin omia kupliamme, joihin herkästi leiriydymme.
Korhosen mukaan ihmisellä on biologis-perinnöllinen taipumus polarisoida asioita mustavalkoisemmiksi kuin ne ovat. Siihen vaikuttaa halumme kuulua joukkoon. Lisäksi nyky-yhteiskunnassa korostetaan voittoa, ei kompromisseja.
Jakaudumme karkeasti kahteen leiriin, joita yhdistää joukko asioita, jotka eivät kaikki edes näytä loogisesti kuuluvan samaan joukkoon. Kuten vaikkapa amerikkalaisäänestäjän abortin vastaisuus ja halu kantaa asetta. Selitystä tähän Korhonen hakee yhdysvaltalaiselta kognitiotieteilijältä George Lakoffilta.
Lakoffin mukaan ihmisen ajattelua ohjaavat hänen kehyksiksi kutsumansa rakenteet, jotka ovat suureksi osaksi tiedostamattomia. Kehykset ovat nimeltään ankara isä ja hoivaava vanhempi. Korhonen käyttää näistä myös nimityksiä sääntö- ja hoivaihminen ja lasi- ja muovailuvaha-aivo. Hän, sen paremmin kuin Lakoffkaan, ei väitä, että olisimme puhtaasti näitä, mutta jompikumpi kehys on yleensä vallitseva.
Kyse on tavasta nähdä maailma. Toinen korostaa sääntöjä, järjestystä, vastuuta ja itsekuria, toinen taas hoivaa, tukea, empatiaa ja luottamusta. Toimiva yhteiskunta tarvitsee molempia, mutta nyt nämä tavat ajatella ovat usein hyvin kaukana toisistaan ja siksi tilanteet kärjistyvät.
Korhonen on sekä kirkolliskokousedustaja että kirkkovaltuutettu. Tutustuminen Lakoffin teoriaan on tuonut hänelle uutta ymmärrystä kirkossa käytävään keskusteluun avioliitosta. Sääntöihmiset ovat muutoksesta huolissaan, koska auktoriteetille alistuminen ja sääntöihin sopeutuminen ovat heidän mielestään elämän kannalta välttämättömiä hyveitä. Hoivaihmiselle muutos ei ole uhka, vaan mahdollisuus parempaan.
Samantapaisia asetelmia löytyy niin maahanmuuttokeskustelusta, talouspolitiikasta kuin melkein mistä tahansa. Avaimia eteenpäin ovat oman itsen, toisen ja nykytilanteen ymmärtäminen sekä virheellisten ajatuskehysten tunnistaminen ja uusien, korvaavien luominen. Miksi? Siksi, että elämme kaikki tällä yhteisellä maapallolla.
Johanna Korhonen: Mikä meitä riivaa? Suomalaisen julkisen keskustelun tuska ja eräitä etenemismahdollisuuksia. Kirjapaja 2016.
Jaa tämä artikkeli: