Kuva: Kirjapaja
Arvio: Juhani Rekola oli siunattu ankeilija
Juhani Rekola (1916–1986) on harvinaisen terävä kirjoittaja, joka näki maailman harvinaisen pimeänä.
”Auschwitzin, Hiroshiman ja Dresdenin – – pimeys on lopullinen, täydellinen ja läpitunkematon yhtä hyvin jumalattoman kuin uskovankin kohdalla. Mutta kristityn kohdalla juuri siihen pimeyteen meneminen merkitsee Jumalan kanssa menemistä.”
Juhani Rekolasta on muutamassa vuodessa tullut kirkollinen pikkujulkkis. Ihmiset arkkipiispa Kari Mäkisestä pappiskirjailija Jaakko Heinimäkeen, esseisti Antti Nyléniin ja filosofi Torsti Lehtiseen ovat hehkuttaneet hänen tekstejään. Edellä mainituista kolme oli puhumassa pyhäinpäivänä Suvelan kappelilla järjestetyssä Juhani Rekola -seminaarissa.
Rekolan alkuperäinen tuotanto on myyty loppuun, mutta Kirjapaja on muutaman vuoden sisään julkaissut pari kokoelmateosta ja yhden postuumin päiväkirjan. Uusin julkaisu Herääminen pimeään on kokoelma lehtikirjoituksia, joita Rekola kirjoitti muun muassa Kotimaahan ja Helsingin Sanomiin.
Suosio ei ole ihme. Rekola oli valtavan lukenut ja tarkka ajattelija. Hän oli perehtynyt etenkin parin viime vuosisadan saksalaiseen ja skandinaaviseen kaunokirjallisuuteen.
”Runo, lyriikka, antaa minulle paljon enemmän ja selvittää enemmän tätä maailmaa ja uskoa kuin pitkä, oppinut teologinen teos”, Rekola kirjoittaa. "En usko, että kirjallisuutta voi jakaa uskonnolliseen ja ei-uskonnolliseen osaan. Jokainen teos, joka kirkastaa ja selvittää rehellisesti ihmisen asemaa, on uskonnollinen.”
Rekolan ajatukset pyörivät paljon pimeässä. Ihminen on pieni, historia sattumanvaraista ja maailma kaoottinen. Rekola tapasi sanoa, että maailma on vain maailma.
Iso osa uuden teoksen teksteistä on pieniä taiteilijaesitelmiä. Ydinkysymys on lähes poikkeuksetta se, miten usko ja epäusko kulkivat kunkin elämässä. Kiiltokuvakristityistä Rekola ei kirjoita.
Juhani Rekola oli terävä, mutta hän oli myös ankeilija. Rekolan ajatukset pyörivät paljon pimeässä. Ihminen on pieni, historia sattumanvaraista ja maailma kaoottinen. Rekola tapasi sanoa, että maailma on vain maailma.
Pimeys ei kuitenkaan ole täydellinen. Rekola näki kristinuskossa toivon, ilon pimeässä. Kirkon tehtävä on julistaa tätä toivoa, ja siksi Rekola halusi olla pappi. Ammatinvalinnastaan hän ei tosin vanhoillakaan päivillään ollut aivan varma.
Usko ei pura ihmisen kahleita, mutta muuttaa perspektiiviä.
Rekola kirjoittaa eräästä lempiajattelijastaan, toisesta ankeilijasta Reinhold Schneiderista: ”Usko ei tosin poistanut traagisuutta mutta antoi kaikelle uuden etumerkin. Jumalan rakkauden tunkeutuminen historiaan merkitsee sitä, että historia on tosin edelleen valoton mutta ei kuitenkaan helvetti.”
Vaikka maailma oli Juhani Rekolan silmissä traaginen, hän tuntui saavan myös lohtua sen muuttumattomuudesta. Ei kirkonkaan tilanne ole sen huonompi kuin aiemmin.
”Ennen mentiin [muka] mielellään kirkkoon, nyt ei mennä. Tilanne on ollut kuitenkin aina samanlainen. Jos menneinä kristillisinäkin vuosisatoina porautuu kaikkien vuosilukujen ja kuningashistorioitten läpi ja saa kosketuksen tavallisen kansan ajatuksiin, kohtaa siellä aina saman maailman”, Rekola kirjoittaa.
Ankeilija Rekola oli, mutta siunattu ankeilija. Moni näkee maailmassa enemmän valoa, mutta harva tarjoaa pimeässä uiville yhtä vankkoja pelastusrenkaita.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Jumala vaikenee eikä ihminen saa vastausta – K&k julkaisee hiljaisella viikolla ääneen luettuja katkelmia Juhani Rekolan esseistä
HengellisyysJuhani Rekolan ajattelussa viehättää se, että hän ei rakenna kiiltokuvia, sanoo pappi Jan Ahonen.