Arvio: Kahden vainotun ihmisryhmän kertomukset
Jari Tervon inkeriläisistä kertova romaani Matriarkka ja nuoren juutalaistytön Rywka Lipszycin päiväkirja ajoittuvat toisen maailmansodan melskeisiin.
"Ah, olen niin uupunut. Omaatuntoani niin soimaa se, että Abramek ja Tamarcia vietiin pois, voi hyvä Luoja! Anna heidät takaisin, en kestä enää, sydän särkyy."
Näin kirjoittaa 14-vuotias juutalaistyttö Rywka Lipszyc päiväkirjaansa Lódzin ghetossa tammikuussa 1944. Hän kaipaa sisaruksiaan eikä tiedä, että heidät on jo tapettu. Vanhemmat ovat kuolleet aikaisemmin, ja Rywka asuu jäljelle jääneen 10-vuotiaan siskonsa ja kolmen orvon serkkutytön kanssa.
Tämä päiväkirja löytyi vasta vuonna 2008. Neuvostoarmeijan naislääkäri löysi sen Auschwitzin tuhkista vuonna 1945 ja vei sen mukanaan Omskiin. Tuo kouluvihko päätyi lopulta Yhdysvaltoihin muuttaneen pojantyttären käsiin. Sitä on tutkittu vuosikaudet USA:ssa ja Euroopassa. Lódzin ghetto oli kurjimpia natsien perustamista noin 200 ghetosta. Useat Rywkan mainitsemat tapahtumat on selitetty ja vahvistettu päiväkirjan alaviitteissä.
Rywkan teksti sisältää tunteenpurkauksia, onnellisiakin, kuten kenen tahansa teinitytön päiväkirja. Samalla hän välittää elävän kuvan siitä, miten pakkotyössä pidetyt gheton asukkaat kärsivät nälkää, kylmää, sairauksia ja pelkoa. Viiden tytön talous kärsi myös aikuisten puutteesta. Riitaa tuli kaikesta, muun muassa niukoista suupaloista. Rywka kesti paljon, koska uskoi lujasti Jumalaan.
Kirja sisältää myös selostuksen tutkimustyön vaiheista, gheton historiikin ja eloon jääneiden serkkujen haastattelut. Rywkan kohtalosta ei ole saatu varmuutta.
Tervon kieli on hurjan mutkikasta
"Aamu Karitsantytär syntyi vaiti ja silmät auki."
Näin vaikuttavilla sanoilla alkaa Jari Tervon Matriarkka-romaani, joka sisältää inkeriläisen Aamu Karitsantyttären ja hänen sukunsa tarinan. Tyttö herättää vanhemmissaan ja koko Simpukan kyläyhteisössä kummastusta, sillä hän oppii puhumaan vasta kuusivuotiaana. Vähämieliseksi arvellusta tytöstä kasvaa moninaisten vaiheiden jälkeen lopulta suvun vahva matriarkka.
Karitsantyttären inkeriläissuku karkotetaan uudessa uljaassa Neuvostoliitossa Stalinin käskystä pakkotyöhön Siperiaan. Osa suvusta selviää, kuten Aamu, hänen äitinsä Ihminen ja miehensä Ilmari Tynni, jotka onnistuvat pakenemaan ja piilottelemaan hirmuvallalta. Uusi koettelemusten aika kuitenkin alkaa, kun syttyy toinen maailmansota ja heidät sekä muut inkeriläiset evakuoidaan Suomeen mutta palautetaan takaisin Neuvostoliittoon.
Suvun tarina viedään välillä myös nyky-Suomeen, jossa Suojelupoliisin tarkastaja Elo Havu tajuaa vanhan kirjeenvaihdon perusteella olevansa kyseisen inkeriläissuvun jälkeläinen. Havun hahmon kautta käsitellään myös nykyisen Venäjän tilaa.
Matriarkka seuraa historiallisesti tarkkaan inkeriläisten rankkoja vaiheita, mutta niiden kuvaus on viety mielikuvitukselliselle, suorastaan absurdille tasolle. Romaanin lukuisat henkilöt taas ovat erilaisine ominaisuuksineen ja vikoineen eläviä ja osa hyvinkin raadollisia persoonia. Hurjaa on, miten mutkikkaaseen muotoon Tervo on kielensä taivuttanut. Kirjaa ei siis todellakaan lue yhdellä istumalla.
Jaa tämä artikkeli: