Jouni Inkala kirjoittaa tähtipölystä syntyneestä ihmisestä. Kuva: Laura Malmivaara
Arvio: Kahmi energiaa runoista
Kevään uusista runokokoelmista löytyy muun muassa uusperheitä, hullumuurahaisia, kuiskaavia leijonia ja jokeri.
Uusperheitä
Juuli Niemen runoissa asettuvat kuvaan uusperheiden jäsenet. On tyttäriä, äitejä, isiä ja veljiä. Erityisroolissa on tuupattava, tarkkaileva pikkusisko. ”Pienin sisko rakastaa aina eniten kaikkea sitä, minkä jokainen kasvaessaan kadottaa”, kirjoittaa Niemi.
Äidit ovat teatraalisia ja iskevät miehiä. Isät puolestaan eivät opi rakastamaan muita kuin lapsiaan. Autot kierrättävät perheen historian. Niemen runokerronta on leikillistä, pehmeää ja tyttömäistä. Rakkausrunoissa on myös tummempia äänenpainoja.
Hullumuurahaisia
Marianna Kurton eläinrunot kieputtavat ihmistä värikkäässä ja aistillisessa maailmassa. Karmivan rottakuninkaan lisäksi runoissa esiintyy muutakin kummaa kuten karhukaisia, lentokäärmeitä ja ihmiskaloja. Monet eläimet voittavat tarkoilla aisteillaan ihmisten kyvyt kuusinolla.
Runojen hullumuurahaisissa on jotain tuttua: "Hullumuurahaiset nylanderia fulva rakentavat tietokoneeseen kodin sähkövirran lumossa, virtapiirien lämmön suojiin ne asettuvat."
Kuiskaavia leijonia
Miki Liukkosen runot energisoivat ja tihkuvat aistien voimaa. Niissä ollaan sinikarvaisten hedelmien, kuiskaavien leijonien ja jäämurskan hysteerisessä puutarhassa.
Runojen mielikuvituksellista maaperää ovat eksoottinen, myyttinen ja raamatullinen historia. Välillä puhuja päästelee suustaan koomisen pateettisia huudahduksia häikäistyneenä kuvaamastaan maailmasta, välillä pari arkisempaa toteamusta muun muassa juomisesta, boheemityyliin.
Tähtipölystä syntynyt ihminen
Jouni Inkalan runoissa on lämpöä ja leikkiä. Elämän paradokseista ja lainalaisuuksista lukiessaan tuntee olevansa taikurin hatussa. Mikä on pysyvää ja toistuu, entä muuttuuko tai häviääkö mikään?
Inkalan runoissa “aurinko, ehtymätön osinko” ei paljasta itseään, valaisee vain. Viikonpäivät tulevat aina samoina, vaikka ennenkokemattomina. Ihminen, tähtipölystä syntynyt, hinkuaa tulevaan täyttymykseen, pois itsestä, vaikka kaikki on jo tässä, itsessä ja läsnä: “Muisto ei sano: olinpa kerran, vaan: vieläkin olen tässä itsesi verran.”
Jokeri
Aki Salmelan runokokoelma Jokeri pelaa korteilla. Ironinen ja napakka runopakka vie lukijalta maton alta moneen kertaan. Se puhuu ristiin itsensä kanssa ja tirkistelee korttien takaa yksinäisyyttä, vihaa ja rakkautta, väliin armottomastikin.
Runot kiemurtelevat nautinnollisesti ajatuksesta ja mielteestä toiseen. ”Asut kaipauksessa kuin sielu ruumiissa, vaikka lopulta ne molemmat olisivatkin vain yhä hauraampia vertauskuvia”, kirjoittaa Salmela.
Jaa tämä artikkeli: