Arvio: Myisitkö sielusi paholaiselle?
Valinta. Faust (Tapani Kalliomäki) on liekeissä, kun Mefistofeles (Tiina Weckström) houkuttelee tätä maagilliselle matkalle. Kuva: Stefan Bremer

Valinta. Faust (Tapani Kalliomäki) on liekeissä, kun Mefistofeles (Tiina Weckström) houkuttelee tätä maagilliselle matkalle. Kuva: Stefan Bremer

Arvio: Myisitkö sielusi paholaiselle?

Ohjaaja Laura Jäntin Faust kertoo ihmisyyden pimeistä puolista.

"Hyvän tragedian pitää sommittelultaan olla monisäikeinen, ei yksinkertainen, ja samalla sen tulee jäljitellä pelkoa ja sääliä herättäviä tapauksia." Teatteri Jurkan näytelmässä Faust eli Mefistofeleen maaginen teatteri siteerataan paljon antiikin kreikkalaista filosofia Aristotelesta. Kyseisen määritelmän voi sanoa kuvaavan hyvin myös tätä teosta.

Faust-myytti perustuu 1500-luvulta lähtöisin olevaan kansantaruun tohtori Faustuksesta, joka myy menestystä ja vaikutusvaltaa saadakseen sielunsa paholaiselle, Mefistofeleelle. Ihmisyyden pimeisiin puoliin liittyvästä tarinasta on tehty monenlaisia versioita. Maailmankirjallisuudesta tunnetaan Goethen ja Thomas Mannin Faust-teokset, ja myös Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan sisältää runsaasti Faust-viitteitä.

Laura Jäntin ohjaamassa Faustissa pohditaan aluksi, onko Jumalaa olemassa. Jos ei ole, kuka tai mikä tätä maailmaa sitten ohjailee?

Jäntti on sijoittanut Faustinsa nykypäivään, mutta näytelmään on sekoitettu aineksia mainituista teoksista. Tässä versiossa Faust on näyttelijä, joka kokee työnsä teatterissa keskinkertaiseksi puurtamiseksi, eikä mikään tunnu miltään. Teatterin asiantuntija, frakkiin ja knalliin pukeutunut Mefistofeles, houkuttelee näyttelijän myymään hänelle sielunsa päästäkseen mukaan maagiseen teatteriin, jossa voi yltää ties millaisiin huippusuorituksiin.
 

Faustin tarina toimii hyvin myös tässä päivässä, jossa jotkut tavoittelevat kaikin keinoin menestystä ja kunniaa."
 

Kunnianhimoisen Faustin tielle osuu kuitenkin viaton nuori nainen Gretchen, johon hän rakastuu. Mefistofeles ohjaa Faustia viettelemään naisen häijyin konstein, mistä seurauksena ovat tämän äidin ja veljen kuolemat. Nainen tuomitaan kuolemaan äitinsä myrkyttämisestä, mikä johtaa Faustin ankariin tunnontuskiin. Kun hän seisoo juhlavaatteissa Oscar-palkinnon saaneena, huipulle pääseminen tuntuu vaatineen liian raskaan veron.

Paholainen ei kuitenkaan ottanut huomioon, mikä voima voi olla rakkaudella ja hyvyydellä. Hän jää lopulta nuolemaan näppejään.

Kujeileva Mefistofeles

Faustin tarina toimii hyvin myös tässä päivässä, jossa jotkut tavoittelevat kaikin keinoin menestystä ja kunniaa. Tästäkin maasta löytyy varmasti ihmisiä, jotka vanhemmalla iällä tuntevat uhranneensa itsensä ja perheensä keskittyessään uran luomiseen ja mammonan haalimiseen. Voiko siitä sitten syyttää itseään, ajan henkeä vai jotain muuta?

Näyttelijäkolmikko huokuu Jurkan pienellä näyttämöllä yhtä aikaa herkkyyttä ja dynaamisuutta. Näyttelijä Tiina Wecström tekee kerrassaan upean roolityön julmana ja samalla kujeilevana Mefistofeleena. Tapani Kalliomäki Faustina ja Pia Andersson Gretcheninä heittäytyvät täysillä mukaan Jäntin luomaan teatterileikkiin, joka on suurta draamaa alusta loppuun.

Faustin maaginen tunnelma on saatu aikaan suhteellisen yksinkertaisella puvustuksella, lavastuksella ja valaistuksella, joista vastaavat Tarja Simonen, Kati Lukka ja Morten Reinan. Pienessä tilassa on mietittävä tarkkaan, miten kaikki yksityiskohdat toimivat. Esityksen nimittäminen minimalistiseksi spektaakkeliksi onkin varsin osuva.

Laura Jäntti: Faust – Mefistofeleen maaginen teatteri. Ensi-ilta 29.10. Teatteri Jurkassa.

 

Jaa tämä artikkeli: