Kuva: Gaudeamus
Arvio: Neuvostoliitto, Venäjä ja Ukraina – mitä ihmettä oikein tapahtuu?
Gorbatshovin muistelmat, kirja Venäjän arvomaailmasta ja Ukrainan historia auttavat kenties ymmärtämään jotakin.
Mihail Gorbatshovin muistelmateos kertoo hänen nousustaan kommunistisen puolueen pikkuvirkamiehestä Neuvostoliiton presidentiksi. Mieheksi, joka vallan huipulle kiivetessään näki neuvostokommunismin mädännäisyyden ja yritti pelastaa sosialismin uudistamalla sitä.
Glasnostilla, avoimuuspolitiikalla, oli suuri merkitys, sillä se räjäytti vuosikymmeniä padotun sisäisen keskustelun. Perestroika, uudispolitiikka, ei onnistunut yhtä hyvin. Sillä oli liikaa jarruja vanhassa eliitissä ja se tuli liian myöhään ehtiäkseen pelastaa järjestelmän, joka oli rakennettu savijaloille.
Neuvostoliitolla ei ollut varaa siihen, mitä se yritti. Siksi onkin käsittämätöntä, että Vladimir Putin on Venäjällä toistamassa Neuvostoliiton vallanpitäjien virheitä ylittämällä maan voimavarat asevarustelulla, sapelinkalistelulla ja sodilla.
Gorbatshovin muistelmateos on kiinnostava, sillä se kertoo miehestä, joka oli sekä aito demokraatti että uskollinen aatteelleen. Hän olisi halunnut tehdä Neuvostoliitosta liittotasavallan, mutta hanke kaatui kansojen vapaudenkaipuuseen ja Boris Jeltsinin myyräntyöhön. Jeltsin halusi Venäjän itsenäiseksi ja itsensä sen presidentiksi.
Gorbatshov kuitenkin myös kiittää Jeltsiniä tämän toiminnasta vallankaappauksen estämiseksi, mutta kaiken kaikkiaan Jeltsin oli hänestä Venäjälle katastrofi. Tosin nykyvenäläiset eivät rankkaa myöskään Gorbatshovia korkealle, sillä hänen aikakautensa yhdistetään Neuvostoliiton romahtamiseen. Tosiasiassa Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa.
Gorbatsov käsittelee kirjassaan myös suhdettaan kirkkoon ja uskontoon. Hänet kastettiin lapsena salaa ortodoksisen kirkon jäseneksi. Hän arvostaa kirkkoa, joka joutui vuosikymmenien vainon kohteeksi. Hän nosti puolueessaan avoimesti esille myös Stalinin ja Breshnevin kausien hirmuteot – joita Putinin Venäjällä lakaistaan uuden isänmaallisuuden sumuverhon taakse.
Venäjä kulkee omaa tietään
|
Kuva: Otava |
Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen on kirjoittanut erinomaisen kirjan Venäjän arvomaailmasta ja sen vaikutuksesta maan politiikkaan. Ainoa, mikä Vanhan Venäjän paluussa häiritsee, on teoksen pirstaleisuus, sillä se on koottu esseistä. Teos on kuitenkin ajankohtainen ja valaiseva, niin huikea on tutkijan tietämys aiheestaan.
Vihavaisen mukaan Venäjä on kääntynyt ihannoimaan 1800-lukua ja 1900-luvun alkua, joita se pitää suuruudenaikanaan. Venäjä katsoo noudattavansa omaa erityistietään. Siellä on tehty jopa arvotutkimusta, jonka mukaan Venäjän arvot ovat amerikkalaisten antiarvojen vastakohtia. Tosin Vihavainen piikittelee, että Venäjän sanat eivät oikein vastaa tekoja, jos se muun muassa kertoo kantavansa suurinta huolta köyhistä ja sorretuista.
Putinin mielestä pyrkimys itsenäisyyteen sekä hengen maailmassa että ulkopolitiikassa on osa Venäjän kansallista erityislaatua. Venäjän idea on valtio, jota ylläpitävät venäläinen kansa, kieli, kulttuuri, ortodoksinen uskonto ja muut Venäjän perinteiset uskonnot. Valtion sisään mahtuu monimuotoisuutta, mutta kansallinen identiteetti samaistetaan ajatukseen vahvasta valtiosta.
Venäjä haikailee mennyttä suuruudenaikaansa, jossa keskeinen projekti oli Euraasian unionin synnyttäminen vastineeksi EU:lle. Suunnitelman kulmakivi oli Ukraina, joten hallinnon vaihtuminen siellä oli Putinille katastrofi ja Krimin liittäminen Venäjään katkerankarvas voitto. Sen hintana on ollut Venäjän poliittinen eristäytyminen. Tosin Vihavainen ei anna puhtaita papereita myöskään Euroopan unionille, joka olisi voinut menetellä paljon viisaammin kriisin syntyvaiheissa.
Ukrainalaiset maksoivat itsenäisyyshalustaan
|
Kuva: Gaudeamus |
Ukraina on monien venäläisten mielestä osa Venäjän maita, sillä Kiova on Venäjän kirjallisen kulttuurin ja ortodoksisen kirkon syntypaikka. Ukrainan ja Venäjän kielet ovat myös lähellä toisiaan. Mutta jos kysytään enemmistöltä ukrainalaisia, niin Ukrainalla on vahva kansallinen identiteetti.
Ukrainan historia on sotien, jakojen, kapinoiden ja miehitysten historiaa, johon kuuluvat niin arojen vapaat kasakat kuin Krimin tataarit. Ukrainaa ovat haikailleet niin puolalaiset, venäläiset, liettualaiset, ruotsalaiset, saksalaiset kuin turkkilaiset. Maa on ollut järkyttävien etnisten vainojen näyttämö, jonka kohteeksi ovat joutuneet usein juutalaiset ja Stalinin aikana tataarit.
Ukrainalainen kansallinen identiteetti syntyi vähitellen 1800-luvun aikana. Maa pyrki eroon Venäjästä keisarivallan kukistuttua, mutta bolshevikkivalta kukisti kapinat.
Ukrainalaiset maksoivat itsenäisyyshalustaan kovan hinnan. Monet ukrainalaiset pitävät 1930-luvun nälänhätää eli holodomoria Stalinin hallinnon tahallisesti aiheuttamana ja holokaustiin verrattavana kansanmurhana – siinä kuoli 2,1–3,2 miljoonaa ihmistä. Johannes Remy katsoo Ukrainan historiassaan, että tahattomasti alkanutta nälänhätää pahennettiin tietoisesti.
Remyn kirja on hyvin ajankohtainen, sillä tutkija ei jää kauas historiaan, vaan pyrkii selittämään myös aivan viime aikojen tapahtumia. Hän päätyy niistä selkeään johtopäätökseen: Nykyinen sota on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, mutta Itä-Ukrainan väestön tyytymättömyys Maidanin vallankumoukseen ja sen kansallismielisyyteen on paikallista.
Jaa tämä artikkeli: