Kirja esittelee keskiajan Suomen nähtävyydet, kulkureitit ja majapaikat.
Arvio: Nojatuolimatkalla Itämaassa
Matkaopas keskiajan Suomeen tarjoaa eksotiikkaa.
Tässäpä matkaopas, jonka lukeminen aiheuttaa kulttuurisokin. Lukija heitetään eksoottiseen ja syrjäiseen maailmankolkkaan. Nyt ei kuitenkaan olla Afganistanin vuorilla tai Tyynenmeren saarilla vaan Ruotsin Itämaassa eli 1400-luvun Suomessa.
Huolella laaditun matkaoppaan tavoin Matkaopas keskiajan Suomeen esittelee Itämaan tärkeimmät nähtävyydet, kulkureitit ja majapaikat. Kiinnostavimmillaan se on kuvatessaan paikallisen väestön arkea, tapakulttuuria ja maailmankuvaa.
Vaikka Suomi oli keskiajalla jo kristittyä seutua, katolisen uskon rinnalla ja siihen sekoittuneena eli vielä vanha suomalainen kansanusko. Uskonto ei ollut mikään erillinen osa elämää vaan mukana kaikessa. Se antoi selityksen luonnonilmiöille, normitti elämää ja toivottavasti myös tarjosi turvaa ja lohdutusta.
Katolisen kirkon pyhimyksiä, joita kutsuttiin santeiksi, kyllä kunnioitettiin ja pyydettiin avuksi, mutta samalla varottiin suututtamasta tonttuja tai haltijoita. Ristinmerkin tekeminen toimi samantapaisena suojakeinona kuin olan yli sylkeminen. Samassa rukouksessa tai loitsussa saatettiin vedota niin Kiesukseen eli Jeesukseen kuin ylijumala Ukkoon.
Keskiajan selviytymisohjeissa kehotetaan noudattamaan paastoa, tekemään ristinmerkki aina papin ohi kulkiessa ja ripittäytymään vähintään kerran vuodessa. Naiset eivät saisi mennä kirkkoon kuukautisten aikana tai ennen kuin synnytyksestä on kulunut 40 päivää.
Toisaalta monen muun asian suhteen ei olla niin tarkkoja. Keskiaikainen kielenkäyttö luultavasti kuulostaisi nykymatkailijasta ruokottomalta. Moni saattaisi hätkähtää sitäkin, jos alkuasukas istahtaisi huussissa viereen ja alkaisi vaihtaa kuulumisia. Tai jättäisi jäähyväiset sanomalla "Herra hyvästi siunatkoon".
Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena 2015.
Jaa tämä artikkeli: