Mathias Rosenlund tajusi jo varhain, ettei halua samanlaista elämää kuin vanhempansa. Kuva: Mary Saaritsa

Arvio: Ongelmia hyvinvointivaltiossa

Susanna Alakoski ja Mathias Rosenlund kuvaavat kaunistelematta lapsuuttaan.

• 24.11.2015 09:40
• Kaisa Halonen

Mathias Rosenlund tajusi jo varhain, ettei halua samanlaista elämää kuin vanhempansa. Kuva: Mary Saaritsa

Ruotsinsuomalainen Susanna Alakoski ja suomenruotsalainen Mathias Rosenlund kirjoittavat molemmat omaelämäkerrallisia kirjoja. Molemmat ovat lähtöisin työväenluokkaisesta, köyhästä kodista. Kummallekin kirjoittaminen on tarjonnut väylän toisenlaiseen elämään.

"Kirjailija edistää omaa kohtaloaan. Kipu on este ja samalla lähtökohta. Kirjoittaminen on väistämätöntä", Alakoski kirjoittaa.

"Kirjoittaessani tunsin, että saatoin yhä enemmän olla ihminen, jolla risaisten olosuhteiden sijasta ovat johtotähtinään tahto ja intohimo", määrittelee puolestaan Rosenlund.

Alakosken lapsuutta ja nuoruutta väritti puutteen lisäksi vanhempien ja myöhemmin myös sisarusten rankka päihteidenkäyttö. Vielä nytkin, yli viisikymppisenä, hän käsittelee suruaan ja raivoaan. Lähimmäisen huhtikuu on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, kuten vuonna 2013 ilmestynyt Köyhän lokakuu.

Alakosken kirja on tylyä luettavaa. Se ei kaunistele päihdeperheessä elettyä lapsuutta. Ydinkokemus on pelko ja huoli. Millaista on pelätä, että vanhemmat tappavat toisensa tai itsensä, kuolevat yliannostukseen tai sammuvat tupakoidessaan? Millaista on olla nälkäinen, hävetä sekoilevia vanhempia ja yrittää huolehtia sisaruksista?

Susanna Alakoski punoo muistojen lomaan faktaa. Kuva: Sanna Sjöswärd

Tuskallisten muistojensa lomaan Alakoski punoo paljon faktaa ja tilastotietoa päihteiden käytöstä ja arkista kuvausta nykyisestä keskiluokkaisesta ja keski-ikäisestä elämästään. Hänellä on onnellinen avioliitto, itsenäistyvät lapset, kremppaa jaloissa ja silmissä ja paljon työmatkoja. Hän myös rakentaa pitkän tauon jälkeen yhteyttä veljeensä, joka on raitistunut sekakäyttäjä.

Mathias Rosenlund on Alakoskea parikymmentä vuotta nuorempi. Toisessa kirjassaan Kuohukuja 5 hän käy läpi lapsuuttaan, yliopisto-opintojensa alkua ja suhdetta alkoholisoituneeseen pikkuveljeen. Kirjan nimi viittaa Vantaan Myyrmäkeen, jossa Rosenlund asui aloittaessaan opiskelunsa ja tullessaan isäksi.

Jo varhain Rosenlund tajusi, ettei halua samanlaista elämää kuin vanhempansa. Kun hän pääsi yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta, hänelle alkoi pikkuhiljaa valjeta, että juuri kirjallisuus ja kirjoittaminen voisi tarjota mahdollisuuden vapauteen ja eheytymiseen.

Kirjoittaminen avaa myös yhteyden pikkuveljeen, joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja paniikkikohtauksista, on yrittänyt itsemurhaa ja käyttää alkoholia holtittomasti. Suhde on raskas, sillä vaikka Rosenlund tiedostaa oman vastuuttomuutensa, hän kokee suhteen olevan aidoimmillaan silloin, kun veljekset ryyppäävät yhdessä.

Molemmat kirjat ovat peittelemättömän henkilökohtaisia, ja juuri siinä on niiden vahvuus ja todistusvoima. Ne havainnollistavat sitä, kuinka myös hyvinvointivaltioina pidetyissä Ruotsissa ja Suomessa osa lapsista saa muita huonommat lähtökohdat. Kiitos peruskoulun, maksuttoman yliopistolaitoksen ja opintotukijärjestelmän myös heillä on mahdollisuus itse vaikuttaa elämänsä suuntaan.