Onnellisuuden tasavalta -näytelmä saa pohtimaan vapauden hintaa. Kuva: Tuomo Manninen
Arvio: Onnellisuuden tasavallassa ollaan perhehelvetissä
Näytelmä kertoo ihmisistä, jotka tahtovat käsikirjoittaa oman elämänsä.
Perheen joulupäivällisen vieton sekoittaa yllättävä vieras. Vaimonsa viestintuojana tämä riipii alas sukulaisten luulot itsestään ja antaa kohteliaisuuden mennä viemäristä alas. Minna Leinon ohjauksessa ollaan keskellä jännitteistä perhehelvettiä.
Kansallisteatterin Onnellisuuden tasavalta on merkillinen kokemus. Väliajan jälkeen samat näyttelijät ovat kuin suuri kuoro, joka näyttää oman maailmamme kuvan, meidän omat piirteemme ja haaveemme – ja tekee niistä silppua.
Onnellisuuden tasavallan tarjoama kuva on liiankin tuttu: me haluamme luoda itse oman elämämme käsikirjoituksen, näyttää hyvältä, saada nautintomme mistä tahdomme, kokea vapaasti jopa omat traumamme ja sitten jättää kaiken huoletta taaksemme ja tavoitella ikuista onnea.
Martin Crimpin teksti on tehokasta. Viimeistään silloin, kun hymyilevät näyttelijät hakevat katsekontaktia yleisöön ja laulavat siloisesta onnesta, katsoja järkyttyy, ja väittää ehkä vastaankin.
Hinta täydellisestä minä–minä-vapaudesta ja loputtomasta luottamuksesta omiin oikeuksiin on kova. Kun mieleen ei mahdu vastuu eikä todellisuuden syvempi luotaus, ympärillä aukeaa paratiisin sijasta autio yksinäisyys. Ihmisen huuto toisen yhteyteen on lohduton.
Onnellisuuden tasavalta Kansallisteatterissa.
Jaa tämä artikkeli: