Erikoinen symbioosi. Maksimi (Klaus Klemola) ja hänen voimaeläimensä hevonen (Jukka Puotila).
Arvio: Rujo tulevaisuuden näkymä
Leea ja Klaus Klemolan uutuusnäytelmän Maaseudun tulevaisuuden näytännöt alkoivat Kansallisteatterissa kohun saattelemana. Kyllä, esitys on provosoiva ja tabuja rikkova. Näyttämöllä nähtiin ensi-illassa kirosanojen ryydittämänä juopottelua, alastomuutta ja intohimoa, myös ihmisen ja eläimen välistä. Pinnan alta löytyy silti paljon muuta.
Leea Klemolan ohjaama Maaseudun tulevaisuus sijoittuu nimensä mukaisesti tulevaisuuteen. Eletään maaseudulla, josta on tullut Suomen suurin lääni. Eläimet ovat nousseet kapinaan: teurastaminen on kielletty, joten tuotantoeläinten pitämisestä on tullut kannattamatonta.
Päähenkilö Jari ”Maksimi” Kuorikoski (Klaus Klemola) on entinen ruotsinlaivan tanssiorkesterin rumpali, joka oli elämäänsä kyllästyneenä hakeutunut shamaanikurssille. Hän oli saanut voimaeläimekseen edesmenneen hevosen Jarmo Asserdalin (Jukka Puotila), jonka neuvomana hän oli hankkinut maaseudulta vanhan kirkon ja ryhtynyt lampuriksi. Maksimi on perustanut tiloihin myös terveyskeskuksen hoitaakseen lääkärintointa voimaeläimensä avulla. Mies on myös innokas kutoja.
Maksimin muita läheisiä ovat hänen Hattara-lampaansa (Sari Puumalainen) ja Bertil-koiransa (Miko Kivinen). Nurkissa pyörivät myös läänintaiteilija Timo Saastamoinen (Olli Ikonen) ja hänen hevosensa MyDream Diablo (Ville Haapasalo), eläintilallinen Petri Portaankorva (Heikki Pitkänen), hänen koiransa Laura (Karin Pacius) ja vuohensa Malviina (Mari Turunen) sekä kaupan työntekijä Anneli Lukinoja (Pirjo Määttä) ja hevoskuiskaaja Kari Vepsä (Juha Varis).
Näytelmässä on siis kirjava henkilö- ja eläingalleria. Ihmisillä ja eläimillä on läheiset ja jopa hämmentävän intiimit suhteet toisiinsa. Taustatietona tähän on, että Klemolan sisarukset olivat hakeneet innoitusta näytelmäänsä Mongoliasta, jossa eläimet elävät ihmisten keskellä kuin aikojen alussa. Toisaalta eläinten oikeudet puhuttavat tänä päivänä Suomessa ja maailmalla enemmän kuin koskaan. Samalla maaseutu on tyhjenemässä.
Maaseudun tulevaisuus luo sirkusmaisen menon ja surkuhupaisten hahmojen kautta kuvan autioituneesta ja katastrofin partaalla olevasta maaseudusta. Samalla se kuvaa hajanaista yhteiskuntaa ja sen ihmisiä, jotka ajautuvat epätoivoisiinkin tekoihin etsiessään itseään ja toisiaan. Ehkä jotain siitä kertoo myös loppukohtaus, jonka asetelma on kuin Leonardo da Vincin Viimeisestä ehtoollisesta.
Klaus Klemola ja koko näyttelijäkaarti laittavat kaiken näyttämöllä peliin. Erkki Saaraisen karhea lavastus ja Tuomas Lampisen leikittelevä puvustus korostavat mainiosti näytelmän hahmoja ja tunnelmaa.
Leea ja Klaus Klemola: Maaseudun tulevaisuus. Kantaesitys Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 26.11.
Jaa tämä artikkeli: