Arvio: Taiteen paloa ja onnen etsintää
Pauliina Vanhatalon ja Johanna Venhon romaaneissa puhutaan taiteesta, parisuhteesta ja onnellisuudesta.
"Pikkupojan ilmapallo karkasi ja tarttui koivun paljaaseen rankaan. Kukaan ei huomannut paitsi Aarni, ja hän tarttui kameraan, valo oli kaunis ja puhuva, pojan pettymys paljas ja avoin, ja Aarni tiesi, että kuva oli siinä valmiina, poimittavissa kuin kypsä hedelmä."
Pauliina Vanhatalon romaani Pitkä valotusaika kertoo oululaisesta valokuvaajasta Aarni Koskiaavasta ja hänen pitkästä tiestään taiteilijaksi. Kirja on samalla hieno kunnianosoitus taiteenlajille. Enpä ole koskaan aiemmin tainnut lukea kuvausta valokuvaajan tuskasta hänen etsiessään tyylilajiaan.
Vanhatalon teoksessa Aarnista ja hänen lähipiiristään muodostuu kiinnostava kudelma onnenhetkineen ja ongelmineen."
Taiteilijakutsumuksen rinnalla romaanissa kulkee päähenkilön kehitys uhmakkaasta nuoresta miehestä omassa valokuvausliikkeessään puurtavaksi perheelliseksi mieheksi. Liikkeen omisti aiemmin hänen tätinsä. Työ siellä ohjasi isättömän, koulussa opettajien ja oppilaiden väheksymän Aarnin pois tuhon tieltä, hänellä kun oli vakaana aikomuksena räjäyttää vihaamansa koulurakennus.
Opittuaan kuvaamaan Aarni lähtee valokuvaajaystävänsä Teuvon perässä kokeilemaan onneaan Helsinkiin. Aarni kuitenkin joutuu tyytymään satamatöihin, koska ei onnistu pääsemään opiskelemaan Ateneumiin eikä saamaan töitä valokuvaajana. Vapunviettoa kuvatessaan Aarni törmää tulevaan vaimoonsa, tarmokkaaseen Ilseen, jonka kanssa hän palaa kotikaupunkiinsa hieman liiankin tuttuihin kuvioihin.
Vanhatalo kuljettaa tarinaa etevästi menneisyydessä ja nykyhetkessä. Aarnista ja hänen lähipiiristään muodostuu kiinnostava kudelma onnenhetkineen ja ongelmineen. Kaunis perhekuva särkyy lopulta palasiksi, mutta lohdutusta antaa se, että Aarni alkaa vuosien kamppailun jälkeen saada arvostusta töilleen.
"Kun on peräsimestä hyvä ote, kun merenselkä on auki, ei päässä jyskytä se tavanomainen, kieppuva kysymys: miten tätä elämää pitäisi elää?"
Näin pohdiskelee Johanna Venhon Kaukana jossain onnenmaa -romaanin henkilö, onnellisuudesta kirjaa suunnitteleva työterveyspsykologi Olli Marras. Muita auttava mies on ajautunut itse kriisiin, koska hänen vaimonsa on muuttanut työn takia toiselle paikkakunnalle ja etääntynyt miehestään myös henkisesti. Olli asuu nyt kahdestaan teini-ikäisen poikansa kanssa.
Ollin elämän toinen tärkeä nainen, hänen kirjastonhoitajaäitinsä Kaarina, puolestaan on hurahtanut plastiikkakirurgiaan ja matkustanut Brasiliaan isoon operaatioon. Tempausta oudoksuva Olli joutuu huolehtimaan äitinsä lähdettyä vanhasta kotitalostaan.
Venhon taitavasti kirjoitetussa romaanissa kuultaa haikeus siitä, mitä on ollut ja menetetty."
Romaanissa on nimensä mukaisesti keskeisenä onnellisuuden tematiikka: miten onnellisen olotilan voisi saavuttaa. Tätä pohtii Kaarina, joka on aikoinaan rakastunut palavasti Ollin isään Ramiin, mutta joutunut lapsen synnyttyä luopumaan unelmistaan. Olli taas on ollut elämäänsä tyytyväinen ja havahtunut vasta vaimon lähdön jälkeen. Nyt sekä äiti että poika yrittävät etsiä elämäänsä uutta sisältöä, Kaarina ulkonäön kohentamisella ja Olli vanhan tyttöystävän tapailulla.
Venhon teoksessa äiti ja poika kertovat vuorotellen elämänvaiheistaan eri ajanjaksoina. Taitavasti kirjoitetussa romaanissa kuultaa haikeus siitä, mitä on ollut ja menetetty. Kumpikaan ei tunnu löytävän elämäänsä onnea, ja niinhän usein käy. Loppu jättää silti hieman hämmentyneeseen tilaan.
Jaa tämä artikkeli: