Oma ympäristö. Vodun-luostarissa asuvat tytöt kuvasivat innokkaasti itse arkeaan.
Arvio: Valokuvanäyttely kertoo matkasta henkien maailmaan
Anniina Mustalahti ja Veera Pitkänen matkustivat Länsi-Afrikkaan ottamaan selvää paikallisten kokemuksista vodun-uskonnosta ja -luostareista.
Kaksikon ensimmäinen kosketus vodun-uskontoon, joka tunnetaan myös voodoo-nimellä, tapahtui välittömästi heidän saavuttuaan länsiafrikkalaiseen Beniniin. Naiset olivat saaneet vodun-papittarena toimivan Gisellen puhelinnumeron, ja tämä kutsui heidät käymään prameassa asunnossaan, joka oli samalla yksityinen vodun-luostari.
– Poptähtenä tunnettu Giselle kertoi tulkin välityksellä lepyttelevänsä asuntonsa uhrauspaikoissa romukasoja ja savimöykkyä muistuttavia jumaluuksia esimerkiksi maissipuurolla, Sprite-limsalla ja eläimen verellä.
Toimittaja Anniina Mustalahti ja kuvajournalisti Veera Pitkänen olivat matkustaneet Beniniin selvittääkseen, mistä Länsi-Afrikassa vaikuttavasta vodun-uskonnosta ja sen ulkopuolisilta visusti suljetuista luostareista on kyse. He olivat saaneet tutkimusmatkaa varten stipendin Beninin suomalaisafrikkalaiseen kulttuurikeskukseen Villa Karoon. Projekti oli samalla osa berliiniläisessä Freie Universitätissä visuaalista antropologiaa opiskelleen Pitkäsen pro gradu -tutkielmaa.
|
Luostarissa asuva kahdeksanvuotias Husiga pitelee kädessään ginipulloa. Gini on jumalten suosima juoma, jota hän tarvitsee initiaatioseremoniaansa varten. |
Tuloksena matkasta on Monika-Naiset ry:n tuottama näyttely Häivähdys jumaluutta, joka kuvaa sanoin ja kuvin Beninissä ja Togossa asuvien ihmisten kokemuksia vodunista ja sen merkityksestä heidän elämässään.
Alku Beninissä oli haastava, sillä Anniina Mustalahdelle ja Veera Pitkäselle tarjottiin jatkuvasti vodun-seremonioita rahaa vastaan. He halusivat kuitenkin vain keskustella ihmisten kanssa heidän kokemuksistaan vodun-uskonnosta ja -luostareista, joihin liittyy paljon salaisuuksia.
– Kesti hetken aikaa ymmärtää, miten vodunia voi lähestyä joutumatta keskelle seremoniaa.
Monen käänteen jälkeen eräs heidän tulkkinaan toiminut mies kertoi, että hänen kolme kahdeksanvuotiasta tyttöserkkuaan asuvat Togossa yhdessä tällaisessa luostarissa.
– Tytöt saivat käydä sukulaistensa luona, joten meille järjestettiin tapaaminen tyttöjen isoäidin asunnossa, joka osoittautui myös yksityiseksi luostariksi. Koska lahjukset ovat tärkeä osa vodun-kulttuuria, veimme isoäidille lahjaksi giniä, jumalten juomaa, Pitkänen kertoo.
– Valkoisiin lannevaatteisiin puetut tytöt olivat ujoja ja kohteliaita. Yhdellä heistä oli ollut terveysongelmia ja kahdella muulla keskittymisvaikeuksia koulussa, minkä vuoksi heidät oli viety bokono-selvännäkijälle. Tämän välityksellä ylijumala oli kehottanut laittamaan heidät luostariin tiettyjen henkien lepyttämiseksi.
Bokono selvittää asiakkaan ongelmatilannetta paiskaamalla maahan siemenkotia sisältävän ketjun eli agumagan. Siemenkotien asennosta hän päättelee, millaisin lahjoin jumalia pitää seremoniassa lepytellä. Osa niistä voi olla koruja ja vuohia tai jotain muuta arvokasta.
– Tytöt keräävät luostarissa oleskelun aikana rahaa seremoniaan. Siellä he myös oppivat luostarikielen, tansseja ja yrttitietoutta, jotka ovat vodunin ydin ja voima. Ikävältä asiassa tuntuu se, että nyt kaksi vuotta luostarissa asuneet tytöt eivät ole saaneet käydä tänä aikana koulua, Mustalahti selvittää.
Tutustuminen tyttöihin olisi jäänyt hyvin pintapuoliseksi, elleivät naiset olisi keksineet antaa heille kameroita, joilla he voivat kuvata elämäänsä luostariympäristössä. Kuvia on nähtävissä näyttelyssä.
– Tytöt olivat kuvaamisesta innoissaan. Näin pääsimme kurkistamaan tyttöjen maailmaan heidän ehdoillaan.
Työpari etsi haastateltavaksi ja kuvattavaksi myös aikuisia, jotka olivat viettäneet osan elämästään vodun-luostarissa. Heidän kertomuksistaan selvisi, että kyseessä on kulttuuriperimä, johon lähes jokainen länsiafrikkalainen on kosketuksissa. Vodunissa on voimakas hierarkia, ja luostarissa olon pituuteen ja koko kokemukseen vaikuttaa paljon se, miten paljon rahaa perheellä seremonian järjestämiseen.
Anniina Mustalahti ja Veera Pitkänen tapasivat esimerkiksi elantonsa menettäneen naisen, jolla ei ollut muuta paikkaa kuin isoisänsä yksityisluostari. Hän joutuu viettämään siellä luultavasti loppuelämänsä puutarhatöitä tehden. Jos rahaa ei ole, paikka ja elanto luostarissa pitää ansaita esimerkiksi työllä.
Mustalahti ja Pitkänen osallistuivat myös kolmen eri selvännäkijän tapaamiseen. Naiset odottivat näiltä jonkinlaista vau-elämystä tai ainakin vahvaa intuitiota.
– Bokonoiden neuvot tuntuivat kuitenkin ulkoa opituilta litanioilta. Sen sijaan ihmisten uskomattomat kertomukset tempasivat mukaansa.
Naiset huomasivat, että jumalien lepyttelyyn menee sen verran rahaa ja aikaa, että se hidastaa osaltaan kehitystä Beninissä ja Togossa. Toisaalta kulttuuriperinnön säilyttäminen olisi tärkeää. Beninissä toimiikin koulu, jossa normaaliin koulunkäyntiin on sisällytetty vodun-opintoja.
Jaa tämä artikkeli: