null Arvokkaat ukot

Hauhon vaivaisukko on tiettävästi Suomen vanhin. Se on 1690-luvulta.

Hauhon vaivaisukko on tiettävästi Suomen vanhin. Se on 1690-luvulta.

Arvokkaat ukot

Erään pohjalaiskirkon vaivaisukon kasvoja täytyi muokata. Kylän lapset näet pelkäsivät kuollakseen koulutien varrella nököttänyttä rujoa ukkoa.

Taidekriitikko Otso Kantokorpi tutustui tämän ja noin 150 muun säilyneen ukon tarinaan kootessaan Kerimäen kirkon vaivaisukkonäyttelyä.

Vaivaisukkojen esihistoria ulottuu keskiaikaisiin vaivaistukkeihin, joilla kerättiin varoja kirkolle.

– Kuningatar Kristiina määräsi, että seurakunnan on käytettävä rahat vähävaraisten auttamiseen, Kantokorpi kertoo.

Suomessa tukit saivat ukkojen muodon. Eniten vaivaisukkoja oli Pohjanmaalla 1800-luvulla.

– On arveltu, että pohjalaisella laivanrakennusperinteellä ja laivojen keulakuvilla on yhteys vaivaisukkoihin.

Tyypillinen veistäjä oli talollinen puuseppä. Kantokorven mielestä heissä näkyy luova hulluus.

– Yksikin veistäjä kehitteli myös lentokonetta.

Monet tekijät ovat jääneet anonyymeiksi, mutta kaksi mestaria tunnetaan, evijärveläinen Erkki Lahti ja 13 ukkoa veistänyt Heikki Nikkilä Kuortaneelta. Heidän ukkojaan on esillä Kerimäellä. Siellä on myös Suomen ainoa vaivaisakka, joka on kotoisin Soinista.

Vaivaisukkojen esikuvina käytettiin usein Suomen sodassa invalidisoituneita miehiä.

– Ukkojen kuvaamistapa ei silti korosta kurjuutta, vaan arvokkuutta. Ukot on veistetty vähäeleisesti, vaikka aiheesta voisi revitellä.

Puiset käyttötaideteokset keräsivät sievoisia rahasummia.

– Esimerkiksi Soinin akan tuotoilla pystyttiin 1850-luvulla elättämään neljä orpolasta.

Osa vaivaisukoista tekee yhä hiljaista työtään. Myös näyttelyn 41 ukkoon ja yhteen akkaan saa laittaa rahaa. Tuotto menee Kerimäen seurakunnan diakoniatyölle.


Vaivaisukot Kerimäellä -näyttely Kerimäen kirkossa 31.8. asti. Lue lisää: www.vaivaisukot.fi.

Näin kehottaa Kuortaneen ukko: ”Älä käännä silmiäs tarvitsewalda ettei hän sinun ylitses walitaisi.”

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Vaivaistyttö polvistuu Meilahden kirkon aulaan auttaakseen muita

Ajankohtaista

Kävijät voivat sujauttaa setelin tai kolikon veistoksen sylissä olevaan kolehtilippaaseen.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.