Arvokkainta elämässä
Ensi sunnuntai on 2. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Katoavat ja katoamattomat aarteet. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 49:6–10, 16–21, Sanal. 30:7–9, 1. Tim. 6:6–12 ja Matt. 16:24–27.
Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois.
1. Tim.6:6–7
Viimeisten kuukausien aikana olen usein miettinyt näitä Uuden testamentin sanoja istuessani syvästi dementoituneen 91-vuotiaan äitini sairasvuoteen äärellä. Olen miettinyt elämän arvoa. Muuttuuko se joskus arvottomaksi? Onko ihminen arvoton silloin, kun ajatus on hävinnyt tavoittamattomiin eikä silmistä enää osaa lukea tunteita? Mikä tekee elämästä ainutlaatuisen? Kun ihminen riisutaan ja viedään pienelle paikalle, silloinko Jumalan luomasta tulee arvoton?
Äitini sairauden seuraaminen on ollut yhtä aikaa uuvuttavaa ja rikasta. Oma avuttomuus tekee kipeää. Samalla jokainen hetki hänen lähellään on ollut lahja. Näen selkeämmin kuin ennen, ettemme todellakaan vie tästä ajasta mukanamme mitään. Sen ymmärtäminen on samalla paljastanut jotakin Jumalasta. Hänen edessään olemme koko elämämme ajan samanarvoisia. Saamme häneltä lahjoja niin tätä elämää kuin tulevaa varten. Maalliset lahjat on tarkoitettu käytettäviksi rakkauden ohjaamina. Tulevan elämän lahjat avaavat meille näköalan iankaikkisuuteen.
Äitini lähellä ymmärrän ehkä paremmin kuin ennen sen, mitä tarkoitetaan lapsenuskolla. Pienen ihmisen luottamusta suureen Jumalaan. Se, mitä täällä näemme, on katoavaa, edessämme siintää jotain verrattomasti suurempaa, katoamatonta. Se, mikä elämässä on arvokkainta, paljastuu usein sen pienuuden läpi.
Jaa tämä artikkeli: